Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Hyvistä otteista huolimatta Kikka joutui tyytymään tappioihin

Salibandyjoukkue Kikka-74 joutui tyytymään kahteen tappioon lauantaina Jyväskylän Killerillä. Ensimmäisessä kolmosdivisioonan pelissä Ikhtys-Jkl näytti jämsäläisille kaapin paikan vieden voiton lukemin 1-3. Paria tuntia myöhemmin TiPa taituroi voittoon 5-9 lukemilla. Avausottelun ensimmäisessä erässä vastustaja onnistui viimeistelemään yhden maalin. Toisessa erässä nähtiin Kikan ainokaiseksi jäänyt osuma, kun Jussi Järvinen tasoitti pelin 1-1 lukemiin. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, sillä vastusta nousi uudestaan johtoon vielä saman erän aikana. Kolmannessa erässä viimeinen niitti tehtiin Kikan maalin ollessa tyhjänä. Lauantain iltapäiväpelissä maaleja tehtiin enemmän puolin ja toisin. Vastustajan viimeistelytaito oli kuitenkin parempaa luokkaa, joten Kikan viisi osumaa ei riittänyt kartuttamaan pistetiliä. Kikkalaisista maalinteossa onnistuivat: Jari-Pekka Tabell , Matti Lehtonen , Iiro Kivi ja Mika Juvakka . Kikan pelaaja-valmentaja Turkka Lehtisen mielestä joukkue pelaa tällä hetkellä selvästi paremmin kuin syksyllä, kehitystä tapahtuu koko ajan. Kolmosdivisioonan pelit ovat kuitenkin niin kovia, ettei kikkalaisten taitotaso aina riitä pisteiden napsimiseen. –Meidän pitää pelata aina huippupeliä, jos mielimme pisteitä. Lisäksi kavereilla täytyy olla samaan aikaan keskivertopäivä. Tällä kertaa vastustajan rutiinitaso ratkaisi voitot heille. Me emme onnistuneet viimeistelyssä yhtä hyvällä prosentilla kuin vastustaja. Tappioista huolimatta Lehtinen kehuu joukkueensa otteita. –Pelasimme hyvin, vaikka se ei näykään pisteiden valossa.