Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Eurovaalikone Podcast Kaupallinen yhteistyö

Nuorten huumekokeilut rahoitetaan viikkorahoilla – Jämsässä on vaikeampi saada alkoholia kuin kannabista

"Jämsässä näkee kaikenlaista." "Munkin kavereita käyttää, mutta ei ne kaverit kuuntele mua yhtään." "Laimeempia käytetää enemmä, mut riippuu onko rahaa. Niitä pitää ostaa enemmän ja vahvempia vähemmän." Näin jämsäläisnuoret kommentoivat James Koskisen ja Pesäpuu ry:n järjestämissä keskustelutilaisuuksissa nuorten päihteidenkäyttöä. James Koskisen toiminnanohjaajan Timo Salokorven mukaan keskustelutilaisuuksien idea oli jutella avoimesti päihteistä. Puheenvuoro annettiin nuorille ja heidän kokemuksiaan kerättiin ylös. Mielipiteitä syntyi kouluvierailujen aikana noin 100 sivua. Suurin osa mukana olleista oli yhdeksäsluokkalaisia. Nuoret tietävät mistä kannabista saa Salokorpi on havainnut, että nuorten tupakointi ja alkoholinkäyttö on vähentynyt. Tilalle on tullut kannabis. Tupakkaa korvataan nuuskalla, jota oppilaiden mukaan voi käyttää jopa oppitunneilla opettajan huomaamatta. Salokorven mukaan mielipiteet päihteistä vaihtelivat laidasta laitaan. Huomionarvoista oli nuorten tiukka suhtautuminen puolesta tai vastaan, keskivälin kulkijoita ei juuri ollut. –Kummastuttavaa, että nuoret suhtautuivat yllättävän myönteisesti kannabikseen. Jakauma oli tosi selkeä, osa kannattaa kannabiksen laillistamista, osa on jyrkästi toisessa äärilaidassa. Keskustelujen perusteella nuoret tietävät varsin hyvin, mistä kannabista voi hankkia. –Kannabista saa kuulemma 5-10 minuutissa, tarvittaessa vaikka kotiovelle. Alkoholia on nykyään hankalampi saada kuin kannabista. Salokorpi on yllättynyt, että alakoulun lähiympäristössä on tarjottu nallekarkkihuumeita jopa noin 10-vuotiaille. Kokeiluista ei uskalleta kertoa kotona Vaikka monet nuoret suhtautuvat huumeisiin positiivisesti, pelkäävät he koukkuun jäämistä. Päihteisiin liittyvät vaarat ovatkin hyvin nuorten tiedossa. –Tähän liittyy myös se, etteivät nuoret uskaltaisi ottaa huumeita vastaan vieraalta ihmiseltä. He tiedostavat, että henki voi lähteä yhdestä kerrasta. Vaikka vaarat ovat tiedossa, houkuttelevat päihteet puoleensa. Käytyjen keskustelujen perusteella päihteistä halutaan ajanvietettä, jännitystä ja uusia kokemuksia. Nuoret myös uskovat yhteisen kokemuksen yhdistävän kavereita keskenään. Kokeilut rahoitetaan viikkorahoilla tai pyytämällä vanhemmilta rahaa uusiin farkkuihin, meikkeihin tai muuhun tarpeelliseen. Nuoret ovat huomanneet, että vanhemmat eivät aina seuraa, käytetäänkö raha sovitulla tavalla. –Osalla vanhemmat tietävät tarkkaan, mitä oma nuori tekee, toinen puoli ei ole kiinnostunut lapsensa menemisistä ja tekemisistä. Nuoret eivät uskalla kertoa päihteistä kotona. Siitä huolimatta he kaipaavat turvallista aikuista, joka auttaisi tekemättä lastensuojeluilmoitusta. –Nuoret kokevat, että lastensuojeluilmoituksia tehdään liian herkästi. Heillä on tunne, että yhdestä tupakasta on koko loppuelämä pilalla, kun heti tehdään lastensuojeluilmoitus. Monien nuorten puheista kävi ilmi, että lastensuojeluilmoitus on menettänyt merkityksensä. Keskustelu aiheesta jatkuu kaikille avoimessa Päihteet?-foorumissa Vitikkala-salissa torstaina 7. maaliskuuta kello 16.30. Tuolloin etsitään yhdessä ratkaisuja päihteiden käyttöön liittyviin haasteisiin. Päivitetty 26.2. kello 17:37: Otsikkoa muokattu.