Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Jämsäläisveteraani Keijo Salonen lähestyy sataa ikävuotta, mutta edelleen lihakset ovat kuin nuorella miehellä – "Työ ei tapa, jos pitää itsestään huolta ja jättää turhat höynäykset pois"

Keijo Salonen on sitä sorttia, joka ei hevillä periksi anna. Vaikka ikä huitelee lähempänä sataa kuin yhdeksää kymppiä, jalka nousee vielä ketterästi. Omin jaloin hän käy kaupassa ja veteraanijumpassa. –Välillä laiskottaa eikä jaksaisi millään lähteä. Silloin on vain otettava itseään niskasta kiinni, hän sanoo. Sotareissun Keijo teki nuorena miehenä. –Minua potkittiin sodassa pehmeesti, sillä olin divisioonan huoltojoukoissa. Oli minulla asekin, mutta en käyttänyt sitä kertaakaan. Syy huoltopuolelle sijoittumiseen oli tulirokko, johon Keijo koulutusaikanaan sairastui. Kun hän toipui, katsottiin, että miehen on paras olla jakamassa heinää hevosille ja muonaa miehistölle. Kaikesta oli puutetta Omasta mielestään Keijo oli liian hyväkuntoinen mies olemaan huoltojoukoissa. Tuntui ikävältä, kun kaveri viereltä nyhtäistiin rintamalle eikä hänestä kuulunut sen koommin mitään. Divisioonansa huoltohommissa Keijo kuitenkin koko sotansa taisteli. Kannakselta hän lähti vielä Lapin sodan tuoksinaan. –Siellä ei ollut paljon jaettavaa, kun kaikesta oli puutetta ja Tornion satama oli kaaoksessa. Karesuvantoon asti Keijo joukkojen mukana eteni. Sitten kävi niin, että "vanhoille miehille" tuli jo kotiuttamismääräys. Keijo oli tuolloin 22-vuotias "vanha mies". –Isäni tuli minua vastaan Jämsään hevosella ja haki minut kotiin Arvajalle. Tehdas toi työtä ja rahaa Niin alkoi siviilielämä. Kotitalon maista erotettiin Keijolle viisi hehtaaria peltoa. Pellon laitaan nousi uusi rintamamiestalo, johon tehtiin vielä myöhemmin elintasosiipi. Emäntä löytyi evakkoperheen tyttärestä Helli Silvastista. –Pientä viljelystä meillä oli ja muutama lehmä, mutta sillä ei oikein elänyt. Kun Kaipolan tehdas valmistui, menin sinne töihin ja olin siellä lähes 30 vuotta. Aluksi Keijo oli tehtaalla kirvesmiehenä ja sen jälkeen teräasettajana. –Rahan puute loppui, kun pääsin tehtaalle töihin. Lapsia syntyi perheeseen kolme. Sitten Helli-vaimo alkoi sairastella. –Se oli kovaa aikaa, kun tein kahta työtä. Ennen töihin lähtöä lypsin kotona lehmät ja sama juttu illalla kotiin tultua. Keijo jäi eläkkeelle alle 60-vuotiaana, kun sellainen mahdollisuus tuli. –Olin vielä hyväkuntoinen, mutta vaimo oli sairas. Se ratkaisi siirtymisen eläkkeelle. Työ ei ihmistä tapa Keijo pitää itseään Arvajan kylän poikana, vaikka onkin asunut Seppolassa pitkään. –Hommattiin tämä asunto vaimon kanssa. Nyt asun tässä yksin, kun hän on nukkunut pois. Keijo on terve mies, jos ei oteta huomioon heikentynyttä näkökykyä. –Vähän on myös astmaa ja verenpaine remppaa. Mutta muuten olen ikääni nähden hyvässä kunnossa. Moni kysyy tervaskannon salaisuutta. Keijon vastaus on työnteko. –Työ ei tapa ihmistä, jos pitää itsestään muuten huolta ja jättää turhat höynäykset pois. Tupakan Keijo jätti pois ajat sitten. Joskus hän ottaa hömpsyt vieraiden kanssa, mutta ei koskaan itsekseen. Ja talvella pitää pukeutua lämpimästi. –Villahousut, raappahousut ja villasukat, esittelee Keijo asuaan. Voita, kermaa ja suolaa Ikämiehen arki on leppoisa. Kerran viikossa sairaalalle jumppaan, muina päivinä on käyntiä kaupoilla ja apteekilla. Harvoin vastaan tulee tuttuja, sillä Keijon ikäluokka on suurimmaksi osaksi poistunut. –Näen aika paljon painajaisia kuolleista ihmisistä. Tarkoittaakohan se, että ne haluavat minua mukaansa, pohtii veteraani. Kaikkiaan veteraanien palvelu pelaa Keijon mielestä ihan hyvin. Hierojakin käy kotona ja ihmettelee, miten sen ikäisellä miehellä on nuoren miehen lihakset. Ruoka tuodaan Keijolle kaupungilta, sillä veteraaneille on tarjolla ilmainen ateriapalvelu. –Kun lisään sekaan voita, kermaa ja suolaa, saan siitä ihan syömäkelpoista. Ilmaisruoka riittää kuudeksi päiväksi. Seitsemäntenä päivänä Keijo syö juhla-aterian, jonka hän itse toteuttaa. –Keitän kuoripotut ja syön ne sillin kanssa. Sen parempaa ei ole.