Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Eurovaalikone Podcast Kaupallinen yhteistyö

Koiranomistaja, muistathan kytkeä koirasi viimeistään nyt ja antaa luonnoneläimille lisääntymisrauha – Vapaana kulkeva koira voi aiheuttaa tuhoja omistajan huomaamatta esimerkiksi kanalinnuille

Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkoi tänään maaliskuun ensimmäisenä päivänä ja se päättyy elokuun 19. päivänä. Kiinnipitoaikaa ei ole suunniteltu kiusaamaan koiranomistajia vaan turvaamaan luonnoneläimille lisääntymisrauhan. Vaikka kiinnipitoaika alkoikin vasta tänään, ei koiranomistaja saa muulloinkaan pitää lemmikkiään vapaana aivan miten tahtoo. Metsästyslaki määrää, että koiran vapaana pitämiseen pitää olla lupa maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta. Kiinnipitoaikana koira on pidettävä aina kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Silloinkin, kun koira on luvallisesti irrallaan, sen on oltava aina omistajansa hallittavissa, Suomen Kennelliitto muistuttaa. Koiraa saa yleisesti pitää vapaana alueen omistajan tai haltijan luvalla ainoastaan pihamaalla, puutarhassa tai muulla aidatulla alueella. Luonnonsuojelualueilla koira on aina hihnassa Ympärivuotinen irtipitokielto koirilla on luonnonsuojelualueilla, mutta myös järjestyslaki sanelee oman koirakurinsa. Järjestyslain mukaan koira on pidettävä kytkettynä taajamassa, eikä koiraa saa päästää vapaaksi kuntopoluille tai muulle sen kaltaisille juoksuradoille. Koiraa ei saa myöskään päästää juoksemaan yleisille uimarannoille, lasten leikkipaikoille, torialueille toriaikana tai yleiseen käyttöön tarkoitetuille laduille tai urheilukentille. Poikkeuksena ovat hiihtoladut, jotka on merkitty erikseen koiraladuiksi. Kielto ei koske kaikkia Kieltoihin on muutamia poikkeuksia. Kiinnipitoaika ei koske poliisin, tullin, puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen työtehtävissä olevia koiria tai paimentamis-, opas- tai vartiointitehtävien koulutustilanteita. Se ei koske myöskään alle viiden kuukauden ikäistä pentua tai palvelutehtävässä olevaa koiraa. Kiellosta voidaan poiketa myös silloin, kun kanakoiraa tai muuta lintukoiraa koulutetaan. Metsästyslain mukaisena koirien kiinnipitoaikana rauhoittamattoman riistaeläimen metsästys on sallittua muulla kuin ajavalla koiralla edellyttäen, ettei koira häiritse rauhoitettuja luonnoneläimiä. Kanalinnut karkkoavat koiraa soidinpaikoilta Kennelliitto huomauttaa, että vaikka koira ei osoittaisi olevansa kiinnostunut luonnoneläimistä, voivat linnut pelästyä. Kanalinnut suhtautuvat koiriin kuin mihin tahansa petoon, ja ne kaikkoavat helposti soidinpaikoilta. Huhtikuulla alkaa maapesijöiden hautomiskausi. Silloin vapaana kulkeva koira voi tuhota pesiä. Kuluvana vuonna kevät on aikaisessa, joten pesijöitä voi olla pian jo liikkeellä.