Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Elias Niemelä: "Loppuelämä Jämsässä on aika jännä ajatus"

Kuka olet? –Olen Elias Niemelä. Olen syntyisin Kauniaisista. Muutimme aikoinaan Jämsään isän työn perässä, olisiko siitä nyt jotain 12 vuotta. Asun Tervasmäessä – ihan mukava paikka asua. –Opiskelen nyt Jämsän lukiossa ensimmäistä vuotta. Olin aina ajatellut, että menen lukioon, ja oli aika lailla selvää, että opiskelen juuri täällä. Ainakaan vielä minulla ei ole mitään hajua, mihin päin tämän jälkeen jatkan. –Vapaa-ajalla olen aika lailla kotona ja kavereitten kanssa kylällä tai jossain. Se riippuu vähän siitä, mitä keksitään. En tällä hetkellä harrasta oikein mitään, mutta aikaisemmin olen kyllä kokeillut kaikkea mahdollista. Joskus ala-asteella trikkaus oli tosi kova juttu. Uskon, että voltti voisi mennä vieläkin, mutta en taida lähteä kokeilemaan. Mikä Jämsässä on hyvin? –Jämsässä on tosi hyvät harrastusmahdollisuudet. –Jämsä on ihan mukava ja hieno paikka asua. Täällä on tilaa ja rauhallista verrattuna pääkaupunkiseutuun. Siellä tulee käytyä jonkin verran, tosin pääasiassa sukulaisten luona. –Periaatteessa voisin ajatella, että joskus vanhempana asuisin täällä – tai en tiedä, loppuelämä Jämsässä on aika jännä ajatus. On se tietysti mahdollista, mutta en ole oikeastaan sitä itse niin miettinyt. Pitää ensin käydä katsomassa vähän muuallakin. Mitä kehittäisit Jämsässä? –No enpä tiedä. Kavereitten kesken on juteltu – en tiedä, onko se puoliksi vitsi vai ei – että kouluruokaa voisi kehittää. –Ei minulla mitään isompaa tule mieleen. Tai ehkä nuorille voisi olla enemmän tiloja, joissa voisi olla vapaa-ajalla ilman mitään isompaa tekemistä, eikä niistä tarvitsisi maksaa. Onhan täällä jotain nuorisotiloja, Nurkkis tai vastaava, mutta itse en ole siellä hirveesti käynyt. Aika paljon kai nollakolmoset käy siellä, nollakakkoset ei niin paljon.