Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Enduron Päijänteen ympäriajo lähestyy – Jämsäläiskuskeja odotetaan kärkikahinoihin: "Olisi jo aika voittaa"

Suomen suurin enduroseikkailu, Päijänteen ympäriajo lähestyy. Lauantaina 16. maaliskuuta alkavan taiston piti alun perin olla vielä tänäkin vuonna MM-osakilpailu, mutta lopulta yhteistyö kansainvälisen organisaation kanssa päättyi. Nyt Päitsillä jaetaan kahtena päivänä SM-pisteitä. Mikäli kuljettaja keskeyttää ensimmäisenä päivänä, hän voi startata sunnuntaina uuteen pistejahtiin, mutta mahdollisuudet kokonaiskilpailun voittoon on menetetty. Kokonaiskilpailun voittaja, eli kahden päivän nopein kuljettaja, saa nimensä Päijännekilpeen. Himoitun kilven saa omakseen, jos onnistuu voittamaan Päitsin kolme kertaa. Jämsän Eemil Pohjola on jahdannut Päitsin voittoa jo vuodesta 2011. Kerran hän on tullut kilpailussa toiseksi ja pari kertaa kolmanneksi. Viime vuonna Pohjola joutui jättämään leikin kesken johtopaikalta konerikon takia. Tänä vuonna Pohjola kaasuttaa reitille viimeisenä A-luokan kuljettajana lähtöajalla 8.14. –Olisi jo aika voittaa. Pyritään siihen, että kolmen vuoden kuluttua Päijännekilpi tulee mukanani Jämsään. Alkukausi on osoittanut, että kyytiä Pohjolalta löytyy. Mies on voittanut isolla erolla molemmat kauden SM-osakilpailut, ja hän johtaa SM2-luokkaa 27 pisteellä ennen Jussi Arvajaa . –Toivotaan, että tulisi vielä lisää lunta. Se sopisi minulle hyvin, tai oikeastaan lumi ei sovi muille niin hyvin. Perjantaina jututettu Pohjola aikoo ajaa vielä tulevan viikonlopun, mutta sitten Päitsille valmistautuminen alkaa lepäillen. –Olen ehtinyt ajaa reilu puolet Päitsin pätkistä läpi. Siellä on pari uutta pätkää, jotka vaikuttavat hyviltä. Ennakkoon jämsäläinen pitää kovimpina vastustajinaan muita Jämsän Seudun moottorikerhon miehiä. Myös Eero Remeksen ja Aleksi Jukolan nimet nousevat esille. –Jos lumi sulaa, niin Remes on varmaan pahin vastustaja. Mutta lumella hän ei ole päässyt ajamaan niin paljon. Pohjola arvelee, että lauantai-illan tilanne antaa suuntaa siihen, ketkä kuskeista taistelevat Päitsin voitosta. Esimerkiksi sunnuntain pitkillä Huhdanojan ja Nuuttilan pätkillä eroja vielä ajetaan, mutta yleensä mitä lähemmäs maalia mennään, sitä selkeämmäksi voittotaistelu käy. –Tässä lajissa voi kyllä sattua ihan milloin tahansa, Pohjola muistuttaa. Tamminen on aloittanut vahvasti Yksi alkukauden enduronimistä on ollut Mika Tamminen . SM-sarjan E3-luokkaa johtava jämsäläinen ajaa oletettavasti Päitsilläkin kärkikahinoissa. Tamminen luottaa itseensä ja sanoo, että jos kaikki osuu kohdilleen, ei voitto ole mahdottomuus. –Ensisijaisesti asetan itselleni kuitenkin tavoitteeksi sen, että olisin omassa luokassani ykkösenä ja saisin mahdollisimman paljon SM-pisteitä. –Kyllähän sitä miettii ja toivoo, että pärjää, hän lisää. Tamminen myöntää, että vastus on kova, mutta hän on myös osoittanut, että vauhtia mieheltä löytyy. –Jos vaan saan kaiken sujumaan alusta lähtien, niin sitten se lähtee menemään. Aikalailla näen sen heti lauantaina aamupäivällä, että millaista kyyti on. Tamminen toivoo Pohjolan tavoin, että reitille osuisi mahdollisimman paljon lumisia kohtia. Kytösen aikoo lyödä kovaa kampoihin Neljättä kertaa Päitsille lähtevä Roni Kytönen on odottavaisella mielellä. Alkuvuodesta pitkään Espanjassa treenannut jämsäläinen on nyt saanut otetta suomalaisesta kelistä ja piikkirenkailla ajamisesta, joten kaikki vaikuttaa hyvältä. Kytönen lähtee kaksipäiväiseen taistoon E1-luokan piikkipaikalta. –Aikaisempina vuosina olen lähtenyt ajamaan aivan liian hissukseen. Nyt pitäisi ekasta pätkästä vetää ihan täysiä. Kytönen starttaa matkaan lauantaiaamuna kello 8.12. Jämsäläinen ei usko, että lähtöpaikalla olisi kokonaiskilpailun kannalta mitään merkitystä. –Varsinkaan silloin, jos reitti on kova ja jäässä. Siellä on edessä ja takana nopeita kuskeja, joten ainakaan alussa ei pitäisi olla ohittamisen kanssa ongelmia. Toivotaan tietenkin, että pääsen ohittamaan nopeasti edellä ajavia. –Koitetaan lyödä mahdollisimman kovaa kampoihin joka jätkälle, Kytönen jatkaa. Katsojille vinkit Jämsän seudulla Päitsin reitit alkavat tuttuun tapaan Kuhmoisista, jossa endurotesti on uudessa muodossa, kun motocrossradalla ei enää ajeta. Lähtö ja maali sijaitsevat Puukkoistentien tuntumassa. Kärki saapuu Kuhmoisiin noin kello 12. Lauantain seitsemäs testi ajetaan Hassissa. Katsojille löytyy hyvät paikat Juuvantien tuntumassa, noin 1,5 kilometriä Hassintien ja Juuvantien risteyksestä. V50-, V60-, ja C-luokat eivät aja Hassin pätkää. Puolen tunnin tiivistyshuoltotauko Ysitien ja 24-tien risteyksen huoltoasemien alueella on paikka, jossa alkaa tapahtua kello 13 lipeillä. Tauolta kuskit siirtyvät pitkälle ja rankalle Haapajoen osuudelle. SM-, ja V40-luokat ajavat 18 kilometriä, muut luokat hieman lyhennetyn endurotestin. Katsojille löytyy kannustuspaikkoja niin osoitteiden Haapajoenkulma 65 ja 148 sekä Moiskalantie 553 läheisyydestä. Alueella on tienvarsipysäkki ja varmasti paljon liikennettä. Kuskit lähtevät kahdeksannelle testille kahden aikaan iltapäivällä, jonka jälkeen Päitsi-karavaani siirtyy Korpilahden kautta kohti yötaukoa Vierumäellä. Jämsän Seudun moottorikerhosta Päitsille starttaa yhteensä 14 kuljettajaa. Kuhmoisten moottorikerhosta reitille lähtee kaksi Korpelaa, isä Matti ja hänen poikansa Joonas. Kaiken kaikkiaan Päitsille on ilmoittautunut 147 enduroharrastajaa.