Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

17-vuotias jämsänkoskelainen Santtu Oksanen ei halua lepäillä laakereillaan, vaan tarttuu mieluummin lapioon tai ruohonleikkuriin: "Tylsistyn, jos olen tekemättä mitään"

Lumi lentää kaaressa penkkaan 17-vuotiaan Santtu Oksasen lapioidessa pihapolkua kävelykuntoon. Nuorelle miehelle työnteko on tuttua ja mielekästä. Hän kertoo, ettei halua viettää aikaansa vain oleskelemalla, vaan tykkää mieluummin puuhastella ja tehdä hommia. Tällä hetkellä nuorukaisen ykkösharrastus liittyykin tiiviisti työntekoon, sillä Oksanen tekee piha-, puu- ja lumitöitä oman 4H-yrityksensä kautta. Hän laittoi alkuvuonna Facebookin eri Jämsän alueen ryhmiin tarjoamistaan palveluista ilmoituksen, jonka kautta työkalenteri onkin täyttynyt mukavasti. –Olen käynyt tekemässä jo lumitöitä ja muuta pientä hommaa, mutta uskon töitä ilmaantuvan enemmän kevään edetessä. Minulla onkin jo joitain keikkoja sovittuna tuleville kuukausille, hän kertoo ja hymyilee leveästi. Idea omasta yrityksestä syntyi tekemisen- ja auttamisenhalusta. –En tiedä muita ikäisiäni nuoria, jotka tekisivät pihatöitä oman yrityksen kautta tai mainostaisivat palveluitaan sosiaalisessa mediassa. Minusta ajatus tuntui mielenkiintoiselta. Voi kuulostaa kliseiseltä, kun sanon, etten tee tätä rahan takia. –Vanhempi väki on varmasti tyypillisintä asiakaskuntaani, ja olen iloinen, jos voin auttaa heitä. Jämsäläisiä kun tässä ollaan, niin on mukava auttaa muita jämsäläisiä. Polkupyörällä paikalle Oma-aloitteinen nuorimies kertoo, ettei hän ole aina ollut yhtä tarmokas, mutta kiinnostus työntekoa kohtaan on kasvanut iän karttuessa. Mieluiten hän tekee fyysisiä töitä, kuten leikkaa ruohoa ja luo lunta. –Olen ollut rankametsässä töissä, ja muutenkin meillä on perheessä aina tehty töitä, joten työnteon kulttuuri on kotoa opittua. Nuorempana hommiin osallistuminen ei ehkä ollut ihan mun lempijuttu, mutta nykyään tykkään tehdä töitä. Tylsistyn, jos olen tekemättä mitään. –Kokemusta kyllä löytyy erilaisista pihatöistä, ja työt hoidetaan aina viimeisen päälle, Oksanen kertoo. Tulevan kesän työkuviot Oksasella on vielä auki. Aiempina kesinä hän on työskennellyt muun muassa putkitöitä tekevässä firmassa sekä kaupungilla Liikennepuistossa. –Olen hakenut kesätöitä useammasta paikasta. Jos jostain syystä jäisin ilman töitä, paiskisin hommia oman yrityksen kautta niin paljon kuin sielu sietää. Silloin olisi aikaa tehdä paljon töitä. Jos pääsen töihin, jää piha- ja puutöille aikaa lähinnä viikonloppuisin ja iltaisin. Tällä hetkellä otan kaikki tarjotut työt vastaan. Oksanen täyttää kesällä 18 vuotta. Hän ajaa ainakin vielä toistaiseksi toimeksiannoille polkupyörällä. Sen vuoksi hän ottaa töitä vastaan pääasiassa Jämsän ja Jämsänkosken alueelta. –Toivon, että asiakkaalla on työvälineet omasta takaa. Pyörällä on vähän hankala lähteä mitään isompaa kuljettamaan. "Jämsästä on tullut Villi länsi" Nuorimies opiskelee Jämsän lukiossa toista vuotta. Lukion jälkeen suunnitelmissa siintävät jatko-opinnot, ja työllä ansaitut rahat hän aikookin säästää niitä varten. –En ole vielä ihan varma, mitä haluan lukion jälkeen tehdä. Olen pohtinut, että voisin hakea kauppakorkeakouluun, lukemaan historiaa yliopistoon tai opiskella toimittajaksi. Olisi mielenkiintoista päästä työskentelemään toimittajana esimerkiksi kriisialueilla. Näkisi maalimasta toisenkin puolen, hän kertoo. Oksanen on kiinnostunut myös politiikasta, ja yhteiskuntaoppi onkin yksi hänen lempiaineestaan koulussa. Tulevissa eduskuntavaaleissa Oksanen ei voi vielä äänestää, mutta jos hän saisi, olisi miehellä suhteellisen selvät sävelet. Hän ei usko palaavansa Jämsään opintojen jälkeen, sillä Oksasen mukaan meno Jämsässä on mennyt kummalliseen ja levottomaan suuntaan. –Tämä on kuin Villi länsi. Nuorten huumeidenkäyttö on huolestuttavaa, ja kaikkea muutakin ihmeellistä täällä tapahtuu, Oksanen kertoo. Edit 11.3. klo 8.26: Poistettu yksi Oksasen sitaateista.