Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Kevään ylioppilaskirjoitukset alkavat tiistaina – Jämsässä mukana sata kokelasta

Kevään 2019 ylioppilaskirjoitukset alkavat tiistaina 12. maaliskuuta äidinkielen lukutaidon kokeella. Viimeisenä kokeena kirjoitetaan Jämsässä reaaliaineiden koe torstaina 28. maaliskuuta. Abiturientteja Jämsän lukiossa on tänä keväänä 86. Kirjoituksiin on ilmoittautunut yhteensä 100 kokelasta. Abiturienttien lisäksi yo-kirjoituksiin osallistuu myös kaksoistutkinnon tekijöitä, lukion toisen vuoden opiskelijoita ja arvosanan korottajia. Ylioppilastutkinto on nyt kokonaan digitalisoitunut ja sähköisiä kokeita tehdään tänä keväänä Jämsässä yhteensä 341. Äidinkielen koe on uudistunut syksyllä 2018 ja lukutaidon kokeen lisäksi kirjoitetaan 22. maaliskuuta myös kirjoitustaidon koe. Erillisiä kielten kuunteluja ei enää ole, vaan kirjallisen kokeen yhteydessä kokelas suorittaa kuuntelun oman aikataulunsa mukaisesti. Matematiikan koe kirjoitetaan nyt ensimmäistä kertaa sähköisesti.