Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Tulospalvelu Podcast Kaupallinen yhteistyö

Onko suu ja silmät täynnä katupölyä? – Jämsässä putsaushommiin ruvetaan heti, kun säät sen sallivat: "Nyt ei auta kuin odotella"

Jämsän kaduilla ei perjantaina päivällä meinannut eteensä nähdä, kun tuuli kieputti katupölyä ilmassa. Hiekoitushiekka rahisi kuivalla kadulla jalkojen alla. Lakaisukoneita ei kuitenkaan vielä ole katukuvassa näkynyt, mutta sille on yksinkertainen selitys. –Pääsemme putsaamaan katuja vasta sitten, kun yöpakkaset loppuvat. Katujen putsaukseen käytetään vettä, eikä lakaisua sen vuoksi voi tehdä pakkasilla. Ilman vettä pölyä nousisi aivan liikaa ilmaan, kaupungin vt. katumestari Juha Hämelahti toteaa. Juttu jatkuu videon jälkeen. Video: Perjantaina Jämsän keskustassa pöllysi Ilmatieteen laitoksen sääennustuksen mukaan Jämsään on ensi viikolla vielä luvassa reiluja yöpakkasia. –Olemme valmistautuneet jo putsaustöihin, mutta on epätodennäköistä, että vielä ensi viikolla päästäisiin hommiin. Nyt ei auta kuin odotella. Hämelahden mukaan koko kaupungin putsaamiseen menee noin kuukausi. Työt aloitetaan Jämsän ja Jämsänkosken taajamien keskustoista. –Lakaisemme kaiken, mitä talven aikana olemme hiekoittaneetkin. Töitä tehdään omalla kalustolla, mutta mukana on myös ostopalveluna hankittuja yksityisiä toimijoita. Katupöly ikävä riesa terveydelle Katupöly aiheuttaa ärsytysoireita, kuten silmien kutinaa ja kirvelyä sekä nuhaa ja yskää. Katupölyn vaikutuksille herkkiä väestöryhmiä ovat astmaa sairastavat, pienet lapset, keuhkoahtaumaa, sepelvaltimotautia ja sydämen vajaatoimintaa sairastavat. Heille katupöly voi aiheuttaa keuhkojen toiminnan heikentymistä, astmaoireita tai astman pahenemisvaiheiden lisääntymistä. Pitkäaikainen altistuminen voi pahentaa kroonisia sairauksia ja ääritapauksessa lyhentää elinikää. Vältä liikkumista ongelma-alueilla kuivalla säällä pahimpaan pölyaikaan. Vilkkaimmin liikennöidyt kadut pölyävät eniten. Asenna hiukkassuodattimet tuloilmaventtiileihin ja ilmanvaihtokoneisiin niin kotona, työpaikalla kuin autossakin. Muista vaihtaa suodattimet ohjeiden mukaisesti. Vältä ikkunatuuletusta ja asenna pölysuodatin tuuletusikkunaan. Ilmanlaadun heikentyessä hengitys- ja sydänsairaiden sekä allergisten ihmisten on hyvä pitää lääkärin määräämä lääkitys mukana ulkona liikuttaessa. Ärsytysoireita voi helpottaa kostuttamalla limakalvoja tarkoitukseen sopivilla suihkeilla tai tipoilla. Hengityssuojainta ei kannata käyttää, jos keskivaikea/vaikea astma on huonossa tasapainossa, henkilöllä on keuhkoahtauma tai krooninen sydän- ja verisuonitauti. Suojaa vauvat ja lapset pahimpaan katupölyaikaan. Katupölyllä on yhteys astman puhkeamiseen. Lähde: Hengitysliitto.fi