Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Vertaistukihenkilö: "Ennen ensimmäistä sädehoitokertaani olisi itse kaivannut vierasta apua, kuuntelijaa"

Kun jämsäläinen Riitta-Liisa Soikka odotti Taysissa vuoroaan ensimmäiseen sädehoitokertaan, häntä jännitti ja pelotti. –Rintasyöpäni hoidossa alkoi silloin uusi vaihe, ja edellisellä viikolla tuttavani oli kuollut aivosyöpään. Nämä asiat pyörivät päässäni ja minua itketti. Silloin olisin kaivannut vierasta apua, kuuntelijaa, Soikka muistelee. Pelko ja jännitys kohdistui sädehoitoon, olihan se uusi aloitusvaihe leikkauksen jälkeen. –Kun asiaa ajattelee järjellä, niin mitäs pelättävää siinä oli. Sädehoito ei satu ja kestää kerrallaan enintään vartin. Mutta siihen liittyi silloin niin paljon muitakin asioita. Tällä hetkellä Soikan taistelu rintasyöpää vastaan on hyvässä tilanteessa. Kontrolleissa kaikki on ollut kunnossa. –Nyt on mennyt diagnoosista kolme vuotta, viiden vuoden etappiin on vielä kaksi vuotta. Viisi vuotta seurataan ja syödään lääkkeitä, sitten seuranta harvenee. Viisi vuotta on se aika, minkä aikana saattaa jotain tapahtua, Soikka kuvailee. Soikka on yksi Keski-Suomen Syöpäyhdistyksen vertaistukihenkilöistä. Hän kiinnostui vertaistoiminnasta viime keväänä. –Tuli semmoinen tunne, että mitäs, jos pystyisin auttamaan jotain toista, olisiko siinä ideaa. Hän otti yhteyttä syöpäyhdistykseen, kävi haastattelussa ja osallistui kurssille. –Ajattelin, että vaikkei kukaan koskaan ottaisi yhteyttä, voisin hyödyntää saamaani oppia omaan tilanteeseeni. Vaikka on sairauden kanssa sinut, niin kyllä se pyörii mielessä. Ja joka kerta, kun nostan kädet ylös, niin kainalossa kiristää. Soikka kertoi sairausepäilystään puolisolleen jo ennen kuin meni käymään lääkärissä. –Löysin itse pattini ja totesin mielessäni, että sitähän se on. Kerroin asiasta miehelleni seuraavana iltana saunassa. Kerroin, että on löytynyt ihmeellinen patti. Muille läheisille Soikka kertoi asiasta käytyään lääkärissä. Lähimmälle työkaverilleen ja lähiesimiehelleen hän kertoi sitten, kun oli saanut lopullisen diagnoosin. –Työkavereilleni kerroin asiasta leikkauksen jälkeen sähköpostiviestillä. Kerroin, mikä on sairauslomani syy. Halusin kertoa heille kaikille yhtä aikaa. Sain positiivisia ja tsemppaavia paluuviestejä. Soikka toteaa, että sairaus on jokaisen oma asia, ja jokainen kertoo asiasta juuri sillä tavalla kuin itse haluaa. –Esimerkiksi syöpä on niin iso asia, että sitä ei kuitenkaan voi lähipiiriltä piilottaa. Siihen liittyy hoitoja ja sairauspoissaoloja. Mutta jokainen ratkaisee tämän itselleen sopivalla tavalla. Se vaikuttaa, miten on ylipäätään tottunut asioistaan puhumaan. Yksi haluaa kertoa etukäteen, toinen jälkikäteen. Kolmas ei puhuisi mielellään asiasta kenellekään. Yksi vaikeimmista asioista on sairastumisesta kertominen perheen pienille lapsille. –Pienet lapset vaistoavat kaiken, mitä perheessä tapahtuu. Lapset eivät ymmärrä automaattisesti sitä, onko vanhemman huonovointisuutta aiheuttava sairaus vakava vai ei. Yksi fiksu tapa valaista tilannetta on kertoa, että nyt on vointi huono, mutta ollaan sitä parantavassa hoidossa, Soikka vinkkaa. Hän rohkaisee sairastuneita kääntymään vertaistuen puoleen aina, kun siltä tuntuu. –Sairastunut ei halua kaataa kaikkea lähipiirinsä niskaan, niinpä on hyvä, että on vertaistuen mahdollisuus. Joskus auttaa jo sekin, kun voi puhua toiselle, ja toinen aidosti kuuntelee. Asioista voi keskustella luottamuksellisesti ja juuri sen verran kuin itse haluaa, Soikka toteaa.