Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Epävarmuus näkyy sairauspoissaoloissa – Toivottavasti muistetaan, että henkilötyövuosissa on kyse ihmisistä

Jämsän kaupungin asioita käsitellään paljon julkisuudessa, mikä on itsestään selvä asia. Esimerkiksi organisaatioselvityksestä ja siihen olennaisesti liittyvästä talouden alakulosta on kirjoitettu lukuisia lehtijuttuja. Lisäksi sekä organisaatioselvitys että siihen liittyvän päätöksenteon esityslistat ja pöytäkirjat ovat olleet kaikkien nähtävillä Jämsän kaupungin verkkosivuilla, kuten on kuulunut ollakin. Monessa yhteydessä on mainittu henkilöstön rooli ja paineet henkilöstömäärän sopeuttamisesta. Koska päätöksenteko on pääsääntöisesti hidas ja pitkä prosessi, epävarmuus oman työpaikan tulevaisuudesta on kestänyt kauan. Se luo helposti epävarmuutta ja haitallista stressiä. Nämä puolestaan alkavat väistämättä näkyä esimerkiksi sairauspoissaoloina. Kukaan ei kestä epävarmuutta omasta tilanteestaan määräänsä enempää. Tilanne on työntekijän näkökulmasta todella kurja. Hän itse ei pysty vaikuttamaan tilanteeseensa juuri mitenkään, on vain odotettava ja katsottava, miten oma työura jatkuu, vai jatkuuko laisinkaan. Toivottavasti näitä asioita on käsitelty organisaatiossa riittävän paljon, kunkin yksilöllinen tarve huomioiden. Henkilöstökertomuksen mukaan työntekijöiden terveysperusteiset poissaolot ovat lisääntyneet. Työn henkisen kuormittavuuden kasvu näkyy osaltaan sairauspoissaolojen määrässä. Toivottavasti muistetaan päätöksenteossa se, että puhuttaessa henkilötyövuosista, niin pohjimmiltaan kyse on aina ihmisistä.