Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Tulospalvelu Podcast Kaupallinen yhteistyö

Ainilan leirikeskuksen myynnistä reilun 33 000 euron myyntivoitto – Seurakunnassa mietitään nyt, mitä rahalla pitäisi tehdä

Jämsän seurakunnan kasvatuksen tukitiimi on saanut tehtäväkseen pohtia eri vaihtoehtoja Ainilan leirikeskuksen myyntivoiton käyttämisestä. Asiasta päätti kirkkoneuvosto. Leirikeskuksen kauppahinta oli 177 000 euroa. Poistojen, välityspalkkion ja muiden kulujen jälkeen myyntivoitoksi jäi 33 213 euroa. Myyntivoiton käytöstä jätettiin viime vuoden lopulla myös valtuustoaloite. Siinä viitattiin osin EU-rahoitteiseen Eden-hankkeeseen, jolla pyrittiin viime vuonna auttamaan syrjäytymisvaarassa olevia jämsäläisiä nuoria. Aloitteessa toivottiin, että myyntivoittoa käytettäisiin hankkeen jatkamiseksi omakustanteisesti. Valtuustoaloitteessa muistutettiin myös Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin antamasta lausunnosta. Sen mukaan leirikeskuksen myynnistä saatavat tulot tulisi käyttää niin, että käyttötarkoitus olisi mahdollisimman lähellä Ainilan seurakunnalle lahjoittaneen henkilön alkuperäistä tarkoitusta. Kirkkoneuvosto nimesi Päivi Ketolaisen täydentämään tukitiimiä vaihtoehtojen kartoittamisen ajaksi. Ketolainen oli ensimmäinen allekirjoittaja Ainilan myyntivoittoa käsitelleessä valtuustoaloitteessa.