Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Kerrostalo suunnitteilla Jämsänjoen ja Koskentien väliin – Tontin omistaja pysyy vaitonaisena: "Asia on vielä keskeneräinen"

Rakentuuko Jämsän ydinkeskustaan uusi kerrostalo? Sellaisia viitteitä on olemassa, sillä Jämsän kaupungin teknisen lautakunnan torstaisen kokouksen esityslistalta nousee esille asemakaavan muutos, joka koskee Seppolan taajamassa Koskentien ja Rinnetien välistä osuutta. Tontin omistaja Ali Koljonen on hakenut muutosta kaavaan siten, että se sallisi joen puoleiselle tontin osalle viisikerroksisen kerrostalon rakentamisen. Rakennettavan talon kerrosala olisi 1 200 kerrosneliötä. –Aikataulusta ei ole mitään suunnitelmia. Katsotaan, mikä tilanne on, kun kaava valmistuu, useita kiinteistöjä Jämsän alueella hallinnoiva Koljonen kommentoi. Koljosen mukaan tarkkojen suunnitelmien tekeminen on turhaa ennen kuin mitään konkretiaa kaavamuutoksesta on olemassa. Se on kuitenkin tiedossa, että mahdollinen kerrostalo on ajateltu asumiseen. Ei muutoksia liikerakennukseen Asemakaavan muutosalue käsittää korttelin 1 tontin 9. Tontti rajoittuu Koskentiehen ja Jämsänjoen rannan puistoalueeseen. Kaava-alueen pinta-ala on 2 896 neliömetriä. Tontin itäosassa sijaitsee 1950-luvun alussa rakennettu liikerakennus, jossa tällä hetkellä sijaitsee kahvila Hanki. Rakennuksen myöhemmin valmistuneessa siipiosassa on Suomalainen Kirjakauppa. Tontin länsiosa on rakentamaton ja puustoinen. Juuri tälle osalle tonttia kerrostalo rakentuisi. –Liiketilat pysyvät ennallaan, muutos tulee vain Nahkurintien, eli Jämsänjoen puolelle, Koljonen kertoo. Tekninen johtaja ehdottaa lautakunnalle, että se hyväksyy kaavaehdotuksen ja ehdottaa kaupunginhallitukselle, että se päättää asettaa kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville.