Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Tulospalvelu Podcast Kaupallinen yhteistyö

Jos Jämsään ei saadakaan elinvoimajohtajaa, niin eräänlainen pellepelotonkin olisi jo jotain

Naapurikaupunkiin Orivedelle haettiin taannoin uutta johtajaa. Aivan vaatimaton ei ollut hänelle kaavailtu toimenkuva: kaupungin elinvoiman kehittäminen innovatiivisella ja tuloksellisella otteella. Uusien yritysten, työpaikkojen, investointien ja asukkaiden saaminen kaupunkiin. Aktiivinen osallistuminen maankäytön suunnitteluun sekä viestintään ja markkinointiin. Omakoti- ja yritystonttien myynnin vauhdittaminen. Toimitilamarkkinoinnin tehostaminen ja nykyisten yritysten toimintaedellytysten parantaminen. Yhteistyön kehittäminen yritys-, koulutus- ja kehittämisorganisaatioiden kanssa. Ja niin edelleen. Ihmeiden tekijä löytyi Jämsästä. Mistäs me saisimme omamme? Ei muuten, mutta juuri noissa asioissa saattaisi olla vähän puhdetta täälläkin, kaupungin vuosia jatkuneesta yleistilanteesta päätellen ainakin. Orivesi palkkasi elinvoimajohtajan. Tällä tietoa Jämsään on tulossa elinvoimatoimiala, joka pistää yhdyskuntatoimen, ympäristötoimen ja jätehuollon ikään kuin saman katon alle. Yhtään aliarvostamatta kyseisten toimialojen tärkeyttä vaikuttaisi siltä, että sana elinvoima on ymmärretty Orivedellä ja Jämsässä hieman eri tavoin. Ei niin, että meidän tarvitsisikaan peesata naapuria, ihan hyvin voimme täällä kulkea omia polkujamme. Virkamiehiä on varmaan jo riittämiin, joten sen sijaan Jämsä voisikin palkata vaikka oman pellepelottoman. Sellaisen, joka virittelisi kaikenmaailman ideoita liukuhihnalta, hullujakin. Joka osaisi myydä meille itsellemmekin kaiken sen hyvän, jota näillä kulmilla on tarjolla. Ja joka ei välittäisi pätkääkään, vaikka kylän väki leimaisi hänet ihan pimeäksi. Veikkaan, että vaikka jokaisesta kymmenestä tai sadasta ideasta vain yksi toteutuisi, se voisi tuoda tullessaan meille paljon hyvää. Sitä hyvää, jota me juuri nyt kovastikin tarvitsemme. Tavanomainen on jo monikertaan testattu, ja riittämättömäksi yhtä monta kertaa havaittu. Ihan hirveän paljon menetettävää meillä ei ole. Vaikka voi tietysti olla, että hätäilen ihan turhaan. Ehkä jotain tällaista ovat jo miettineet muutkin, kuin organisaatioselvityksen tehnyt Härkönen. Seuraavassa valtuuston kokouksessahan se sitten nähdään. "Elinvoima on ymmärretty Orivedellä ja Jämsässä …hieman eri tavoin."