Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Asiakkaan on oltava keskiössä kuljetussopassa – ”Laadulla ja toimivuudella on erittäin suora yhteys asiakkaan elämänlaatuun”

Vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden hankinta on tällä hetkellä Jämsässä mielenkiintoisessa vaiheessa. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti äänestyksen jälkeen, että kuljetuspalveluissa käytetään optiovuosi. Päätös jakoi lautakunnan voimakkaasti kahteen leiriin. Päätöksestä jätetyssä eriävässä mielipiteessä todettiin, että kyseinen päätös olisi jopa lainvastainen. Lue lisää: Vammaispalvelun kuljetusten hankinta aiheutti erimielisyyttä Jämsän kaupunginhallitus käytti asiassa otto-oikeutta. Kaupunginhallitus päätti, ettei kuljetuspalveluja koskevan hankintasopimuksen optiovuosimahdollisuutta käytetä, vaan kuljetuspalvelun hankinta toteutetaan avoimella hankintamenettelyllä. Kaupunginhallitus raamitti, että hankinnan suunnittelussa ja kilpailutuksessa voidaan käyttää ulkopuolista asiantuntija-apua, ja että hankinnan kilpailutus voidaan tehdä myös yhteistyössä muiden kanssa, kuten esimerkiksi Keski-Suomen muiden kuntien kanssa. Sosiaali- ja terveyslautakunta pureskelee asiaa seuraavan kerran 30. lokakuuta. Tämä on yksi malliesimerkki siitä, millaisessa viidakossa kunnat nykyään kulkevat hankinnoissaan. Askelmerkit on sovitettava todella tarkasti, että kaikki sujuu lain mukaisesti. Mutta siltikin tärkeintä on se, millaista palvelua tarjotaan asiakkaille. Kun puhutaan vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisista kuljetuspalveluista, niiden laadulla ja toimivuudella on erittäin suora yhteys asiakkaan elämänlaatuun.