Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

30 vuotta sitten Jämsässä pohdittiin kondomiautomaatin hankkimista paikallisten nuorten infopisteeseen

Jämsän keskustaan tulevaan nuorten infopisteeseen suunnitellaan kondomiautomaatin sijoittamista. Kunnalliset kondomikoneet ovat tätä nykyä vielä tuore ilmiö. Niitä löytyy vasta parilta paikkakunnalta. Nuorisotoimisto etsii parhaillaan Jämsän keskustasta tiloja nuorten infopisteelle. Iltaisin ja viikonloppuisin avoinna pidettävässä infossa on tarkoitus tarjota tietoa nuorten ongelmiin ja kysymyksiin. Infosta saisi vastauksia esimerkiksi asunto-, interrail- ja sukupuoliasioita koskeviin kysymyksiin. Nuorisosihteeri Vesa Ruuskan mukaan myös kondomiautomaatin sijoittamista infoon on pohdittu. Tähän mennessä automaatteja on kunnallisiin nuorisotiloihin sijoitettu vasta muutamassa kunnassa. Uusimaalaisessa Vihdin kunnassa automaatti hankittiin nuorison vaatimuksesta. Hanketta vastustivat paikalliset päättäjät, mutta heidän vastarintansa kaadettiin nuorison keräämällä tukiadressilla. Kolmessa vuodessa voittokantaan Modernia muovikomposiittitekniikkaa soveltava Nesteen ja Valmetin kuoreveteläinen yhteisyritys Adco oy aloittaa tuotantonsa syksyllä. Kolmessa vuodessa sen on tarkoitus kasvaa 50 miljoonan liikevaihdon ja yli sadan työntekijän yritykseksi. Koneet tarvitsevat käyttäjiä. Heitä Adco pyrkii löytämään mahdollisimman läheltä, Hallista, jokilaaksosta, Mäntästä.