Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Jämsän sankarihautausmaalle on siunattu Mannerheim-ristin ritari, joka ei koskaan asunut eikä edes käynyt Jämsässä – Kuka oli Tauno Toivo Savolainen?

Järjestyksessä 24. Mannerheim-ristin ritari Tauno Toivo Savolainen osoitti jo talvisodassa 1939–40 rohkeutta ja omatoimisia ratkaisuja. Kranaatinjoukkueen viestimiehenä ErP 5:ssä palvellut Savolainen palkittiin tuolloin molemmilla vapaudenmitaleilla, Mannerheimin erityistunnustuksen siivittämänä. Jatkosodassa suomalaissotilaan korkein kunnianosoitus myönnettiin Savolaiselle elokuun 1941 taistelutilanteista, joissa taitavana ampujana tunnettu korpraali ei häkeltynyt edes 11-miehisen, vahvasti aseistautuneen vihollispartion edessä. Hän oli lähettinä tottunut kulkemaan yksin vihollislinjojen läpi ja tuntumassa sekä selviytymään vaarallisista tilanteista. – Mie meen yksin, siit se selvii, kerrotaan Valkjärvellä syntyneen Savolaisen tokaisseen ennen lähettireissujaan. Savolaisen Mannerheim-ristin perustelut kertovat kylmäpäisyydestä. ”Ylipäällikkö on pvm:llä 12.10.41 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi korpraali Tauno Toivo Savolaisen, joka toimiessaan lähettitehtävissä (Kämärän) taistelussa 25.8.41 ja palatessaan takaisin joutui vahvan vihollispartion yllättämäksi. Politrukki komensi ”tulta” ja ampui, mutta korpraali Savolainen ampui tarkemmin, jolloin vihollisia kaatui ja loput antautuivat vangiksi. Kun viholliset huomasivat, että heitä vastassa oli vain yksi mies, yrittivät he karkuun, vaan onnistumatta. Taistelussa 31.8.41 (palatessaan Hörköstä Karhulaan) kohtasi korpraali Savolainen lukuisia vihollisia, joista tuhosi osan ja otti osan vangiksi.” Korkea-arvoinen tunnustus yllätti Savolaisen, joka kuuli uutisen korsuradiosta joukkueensa kanssa. Hän ei halunnut ottaa kunniaa itselleen, vaan olisi jakanut Mannerheimin myöntämän ansiomerkin koko joukkueelle. Toivoi taisteluihin, päätyi viestimieheksi Aseista kiinnostunut Savolainen oli liittynyt 18-vuotiaana suojeluskuntaan. Hän oli taitava ampuja ja nopea aseen käsittelijä. Sodan alussa Savolainen joutui alun perin reserviin kartoittajaksi, vastoin tahtoaan. – Aluksi lykkäsivät minut koulutuskeskukseen. Se oli viimeinen paikka, jossa näin sodan aikana olisin viihtynyt. Pyrinkin pois moneen otteeseen, Tauno Savolainen kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa 26. lokakuuta 1941. Savolainen sai pyynnöstään komennuksen rintamalle, tosin taistelulähetiksi, vaikka toivoi taisteluihin. – Eihän viestimiehenäkään suoranaisesti päässyt ryssän tukkaan kiinni. Mutta aina sattui sellaisia tilaisuuksia, että voisi livahtaa tulilinjoillekin, Savolainen jatkoi Hesarin haastattelussa. Savolainen taisteli talvisodassa reittiä Pamppala, Sarkola, Muolaa, Pasuri, Kuparsaari ja Salmenkaita. Hän haavoittui talvisodassa oman kertomansa mukaan neljä eri kertaa. Sota ajoi Savolaisen perheen Valkjärveltä Jämsään Savolainen oli solminut avioliiton Helvi Majurin kanssa 12. helmikuuta 1938. Pariskunta oli ostanut Valkjärvellä niin sanotun Simon tilan, jota he ehtivät viljellä toista vuotta ennen sodan syttymistä. Rajan tuntumassa sijainnut Valkjärvi tyhjennettiin siviiliasukkaista ensimmäisen kerran jo ennen talvisotaa. Evakkoon joutuivat myös Savolaisen vaimo sekä vanhemmat Jooseppi ja Hilma, omaa sukua Puusa. Savolaisten ensimmäinen lapsi, poika Olavi, syntyi 1941 evakkotiellä Helsingissä. Jatkosodan pitkityttyä osa siviileistä palasi kotiseuduilleen. Myös Savolaisen vaimo palasi pikkupoikansa kanssa Simon tilalle vuonna 1942. Alikersantiksi marraskuussa 1942 ylennetty Savolainen tapasi perhettään lomilla. Tytär Hellevi syntyi Valkjärvellä 25. toukokuuta 1944, pari viikkoa ennen kuin venäläisten suurhyökkäys 9. kesäkuuta käynnistyi. Hän on viimeisiä Valkjärvellä syntyneitä suomalaisia. Lähes 7 700 asukkaan Valkjärvi tyhjeni asukkaista, kun kaikki siviilit joutuivat jälleen evakkoon. Valkjärven evakot kuljetettiin Jämsään, jonne siirrettiin myös kunnan kirkonkirjat ja kunnantoimisto. Tauno Savolaisen tytär oli evakkomatkan vielä kapaloissa, eikä hänellä ole Jämsästäkään mitään muistikuvia. – Äidiltäni olen kuullut, että ensin saimme pahveilla eristetyn huoneen työväentalolta. Myöhemmin meille luovutettiin Jämsän ulkopuolelta asunto. Siellä äiti teki hevosen kanssa metsätöitä, Hämeenlinnassa asuva Hellevi Savolainen , nykyinen Keinänen kertoo. Savolaisen pojalla Olavi Savolaisella muistikuvia on enemmän, olihan hän 1944 kolmivuotias miehen alku. Tätä nykyä Sodankylässä asuva Savolainen muistaa kesäkuusta 1944 venäläisten suurhyökkäyksen tunnelmat. Hän ehti evakkomatkalla kaivon vierellä tähtäillä puupyssyllään venäläisiä hävittäjiä, jotka pörräsivät taivaalla. Onnettomuus iski sodan päättymisen kynnyksellä Tauno Savolainen oli määrätty Päämajan maanlunastustoimiston sotilasvirkamiehenä kartoittajaksi Luumäelle rakentamaan viimeistä puolustuksen lukkoa, Salpa-linjaa. Kivijärveä oli tarkoitus padota niin, että vihollisen hyökätessä sulut olisi voitu aukaista ja vyöryvät vesimassat olisivat pyyhkäisseet hyökkääjät ja estäneet panssareiden etenemisen. Siellä, kaukana rintamalinjoilta Savolainen kuoli 1. syyskuuta 1944. Hän oli kuollessaan 30-vuotias. Vain kolme päivää Savolaisen kuoleman jälkeen aseet vaikenivat ja jatkosota päättyi. Rajalinja vedettiin jälleen niin, että Savolaisen kotipitäjä Valkjärvi jäi Neuvostoliiton puolelle. Lähdeteoksista ei selviä, missä olosuhteissa Tauno Savolainen menehtyi. Olavi Savolaisella isän viimeiset hetket ja mahdollinen kuolinsyykin ovat tiedossa, sillä 1. syyskuuta 1944 hän oli Luumäellä. Itse asiassa koko perhe oli siellä tervehtimässä Tauno-isää. Myös Arvo, yksi Taunon neljästä veljestä, oli paikalla. Talvi- ja jatkosotien kiperistä tilanteista ja tiukoista kaksinkamppailuistakin hengissä selvinnyt Savolainen menehtyi kohtalokkaasti varsin arkisessa puuhassa. – Isä lähti kanootilla hakemaan maitoa, kun kanootti kaatui myrskyssä. Äidin kertoman mukaan isän saapas olisi jäänyt kanoottiin jumiin, kun se meni nurin, Olavi Savolainen kertoo. Melontamatka oli kolmisen kilometriä. Maidonhakureissu alkoi työpäivän jälkeen, illan suussa. Tauno Savolaisen ruumis löydettiin seuraavana aamuna. – Äidiltä evättiin kaatumiskorvaus, koska isä ei kuollut sodassa, Olavi Savolainen kertoo. Tauno Savolaisen ruumis kuljetettiin ja haudattiin Jämsään. Olavi Savolaisen mukaan perhe asui isän kuoleman jälkeen toistakymmentä kilometriä Jämsästä Mäntän suuntaan. Kotitila sijaitsi lähellä Holisevan entistä sahaa. – Römanin autotalleilta kääntyi pikkutie. Risteyksen kaupasta oli 300–400 metriä kotiin. Kodin lähistöllä sijaitsi Kutulampi, Savolainen muistelee. Hänen mukaansa perheen asunto oli rivitalossa, johon oli asutettu muitakin evakkoja. – Sähkö taloon tuli ilmeisesti läheiseltä sahalta. Kun siellä työt loppuivat iltakymmeneltä, meiltä katkesi sähkö. Aamuvarhaisesta sähkö taas virtasi. Leskeksi jäänyt äiti ja lapset asuivat Jämsässä parisen vuotta ennen muuttoa pääkaupunkiseudulle, jossa Helvi Savolainen myöhemmin avioitui uudelleen. Kynttilä syttyy haudalle edelleen Olavi Savolainen on poikennut isänsä haudalla aina, kun on ajanut Jämsän suunnalla. Hänellä ei ole muita yhteyksiä paikkakunnalle, koska lähisukulaisiakaan ei asu Jämsässä. – Olen sytyttänyt isän haudalle kynttilän ohikulkumatkalla joskus keskiyölläkin. Savolainen muistaa isänsä hautajaiset. Papin puhe sekosi hetkeksi, kun kolmivuotias poika lohdutti itkevää äitiään. – Älä itke äiti, olenhan minä tässä, Olavi huokasi äidilleen, jota piti kädestä kiinni. Matkatessaan äitinsä kanssa linja-autolla sankarihautausmaan ohi hän lausui aina saman runon pätkän katsoessa isänsä hautaa. Mistä lienee oppinut, se ei ole tiedossa. ”Päivät nukkuu nurmen alla, yöksi nousee vartijaksi.”