Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Opettaja liimasi sisällissodasta kertovat historiankirjojen sivut umpeen Länkipohjan koululla vielä 1980-luvulla – Sisällissodan muisto on Längelmäen seudulla yhä elävää kulttuuriperintöä

Lauantaina Länkipohjan koululla muisteltiin yli sadan vuoden takaisia tapahtumia. Olihan Längelmäki merkittävä sisällissodan taistelutanner, jossa menehtyi niin punaisia kuin valkoisia. Aiheesta alustivat yleisölle kirjailija Vesa Virtanen ja perinteentutkimuksen professori Seppo Knuuttila . Virtanen on parhaillaan kirjoittamassa Korvenkylän työväentaloon ja pappaansa Antero Hietamäkeen liittyvää ylisukupolvista elämäkertaa. Näin saa jatkoa hänen aiempi pienoisromaaninsa Länkipohjasta Tampereelle 1918 . Seppo Knuuttila avasi yleisölle sisällissodan tapahtumia erilaisten tulkintojen kautta. Esimerkiksi kaunokirjallisuus käsittelee aikakautta eri tavalla kuin perinteinen historiankirjoitus. – Meidän pitäisi sietää ja ymmärtää näitä erilaisia tulkintoja, hän korostaa. Kirjan sivut liimalla kiinni Sisällissodan muisto on Längelmäen seudulla edelleen elävää kulttuuriperintöä. Yhä on elossa henkilöitä, joiden mummot ja vaarit olivat aikalaisia vuoden 1918 tapahtumissa. Tapahtumista on kerrottu – tai jätetty kertomatta – myöhemmille sukupolville. Esimerkiksi Leo Jokinen on ihmetellyt, minne katosi hänen Eliina -mummonsa ensimmäinen aviopuoliso Fridolf Lindholm . Mies taisteli punaisten puolella, eikä hänestä Eväjärven taistelun jälkeen kuultu. – Olen yrittänyt selvittää asiaa. Jatkan työtä, jos jostain saisin hänen kohtalonsa selville. Niinkin myöhään kuin 1980-luvulla Länkipohjan koulun opettaja liimasi umpeen sisällissodasta kertovat historiankirjojen sivut. – Hän sanoi meille oppilaille, että näistä asioista ei ole täällä tapana puhua, muistaa Ville Erkkilä . Vielä kolmannessa sukupolvessa sodan jälkeen tiedettiin, missä perheissä oltiin oltu punaisia tai valkoisia. Muisteltiin, kuinka koululaiset oli viety katsomaan punaisten teloitusta. Eikä punikin kakaraksi sanominen ollut epätavallista pari sukupolvea myöhemminkään. Yhtä totuutta ei ole Seppo Knuuttilan mukaan kaikkea ei saada kuitenkaan koskaan selville. Kun 1980-luvulle tultaessa historiantutkimus kuvitteli löytävänsä lopulta "oikean totuuden", tuoreempi tutkimusote antaa tilaa eri näkökulmille. Historiaa ei kirjoiteta enää yläviistosta, vaan äänen saavat myös arkipäivän asioiden näkijät, kokijat ja muistajat. – Mitä lähemmäs nykypäivää tullaan, sitä moniäänisemmiksi tulkinnat muuttuvat. Viime vuonna sisällissodan satavuotinen historia kirvoitti esille historioitsijat, kaunokirjailijat, taiteilijat ja teatteriväen. Lisäksi kerättiin muistitietoa, jos sitä vielä suinkin löytyi. – Suullinen perinne kestää muistissa viiden sukupolven ajan, sanoo Knuuttila. Knuuttila muistuttaa, että kun toisaalta pyritään kansakunnan sopuun ja yhtenäisyyteen, toisaalta on olemassa ristiriitoja. – Jos kulttuurin moniäänisyys vaiennetaan, ollaan totalitarismin vaarallisella tiellä. Jos taas yhteiset arvot ja muut kansallisen identiteetin ainekset hylätään, me emme ole ketään, hän tiivistää. Virtasen pappa palasi kotiin Sisällissodan kansakunta alkoi opetella rauhanomaista yhteistoimintaa. Vesa Virtasen pappa oli onnekas, sillä hän palasi Tampereelta kotiin. Hänestä tuli paikallinen työväenliikkeen vaikuttaja vuosikymmeniksi. – Kansallisen sovun syntymistä auttoi se, että vasemmisto pääsi mukaan kunnallispolitiikkaan pian sisällissodan jälkeen, toteaa Virtanen. Länkipohjan keskustelutilaisuus keräsi lähes 30 innokasta osallistujaa. Kyläyhdistys aikoo jatkaa keskusteluiltojen järjestämistä. Aiheitakin on tarjolla laidasta laitaan. – Kunnan hajoaminen ja viimeisimmän sodan muistelut esimerkiksi, sanoo kyläaktiivi Niko Riekkovaara .