Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Rallifanit pääsevät viikonloppuna asettumaan tuttujen mutkien varsille turvaetäisyydet huomioiden

AUK Jämsän Äijät Ralli lähestyy ja uutisoimme aiemmin ilmoittautumisten vahvistuttua, että Jämsän sorateillä nähdään ensi viikonloppuna muun muassa Esapekka Lappi . Osallistujalistojen jälkeen julkaistiin lauantaina ajettavat reitit, joita kuvailtiin ennakkoon legendaarisina. Ensimmäinen Vaherin erikoiskoe on pituudeltaan 10,77 kilometriä, toisena erikoiskokeena on Tyryn viiden kilometrin pätkä ja kolmantena MM-sarjastakin tuttu Hassin erikoiskoe, joka on pituudeltaan 8,72 kilometriä. Kilpailunjohtaja Juha Pummila valottaa, että kolmannella erikoiskokeella MM-sarjan reitteihin verrattuna lähtö- ja maaliosuudet ovat hieman erilaisia. Kokeneelle rallien seuraajalle reittien varrelta löytyy siis tuttuja mutkia. Jämsän Seudun lukijalle kiinnostavinta tai herkullisinta erikoiskoetta Pummila ei kyennyt yksilöimään. –  Nopeavauhtisia teitä ne ovat kaikki ja hyviä katselualueita löytyy lähes joka paikasta, Pummila kuvailee. Tarkempi reittikartta avautuu AUK Jämsän Äijät ry:n Facebook-julkaisussa. Pummila kertoo, että reittikarttaa ei haluta piilotella, vaan katsojien reitille hakeutuminen tehdään mahdollisimman helpoksi. Kuitenkaan hän ei erittele erikoiskokeiden varrelta lennokkaimpia mäkiä tai tiukimpia mutkia. Koronaviruksen vuoksi katsojia ei haluta ohjata tämän enempää, jotta kilpailuissa vältyttäisiin väkijoukoilta. –  Yleisön täytyy teiden varsilla muistaa turvavälit ja osana tätä emme järjestäjänä halua opastaa katsojia tietyille paikoille, Pummila toteaa. Kartturina kotitiellä Toinen erikoiskoe, Tyry, ajetaan viiden kilometrin mittaisena Tyryntietä pitkin. Tämä ei ole sattumaa, sillä Jämsän Äijien pitkäaikainen yhteistyökumppani Jämsän Metalli ja Kuljetuksen Juha Tyry , saa kilpailuissa ennenaikaisen syntymäpäivälahjan 50 ikävuotensa kunniaksi. Tyryntie on nimittäin hänen kotiraittinsa. Ainoastaan katsojaksi Tyry ei jää, vaan lauantaina hän pääsee Toyota Yariksen kartturiksi, kun ratin takana on pitkän linjan autourheilija ja stunt-mies Mauri Uuskoski . Uuskoski tunnetaan myös ”Crazy Mike” -nimellä. Tyry on kerran aiemmin päässyt toimimaan kartanlukijana, mutta nyt hän pääsee kilpailemaan kotitiellään stunt-temppuilijan kyydissä. Tämä kaksikko kilpailee AUK Jämsän Äijät Rallissa numerolla 80. Kuinka asettua seuraamaan rallia? Kilpailunjohtaja vinkkaa, että vikkelä katsoja ehtii halutessaan kaikille erikoiskokeille, esimerkiksi 60 ensimmäisen auton taktiikalla. Erikoiskokeiden varsille tuleva katsoja ostaa rannekkeen joko Neste Jämsän Portista tai erikoiskokeiden lipunmyynnistä. Virallisia katselualueita ei ole ja katsojien sijoittuminen erikoiskokeille on vapaasti ja väljästi toteutettavissa. Autonsa voi pysäköidä teiden varsille, mutta toinen kaista on muistettava jättää vapaaksi, mikäli paikalle tarvitaan pelastushenkilökuntaa. Pummila toivoo, että alueelle sijoitutaan turvallisesti, tarpeeksi kauas tiestä. Ennen kuin kilpailijat saavat lähtöluvan, erikoiskokeiden järjestäjät ohjaavat yleisöä kauemmas tai pois ulkomutkista. Turvaetäisyyksien lisäksi paikan päällä kilpailua seuraavien tulee muistaa hyvien tapojen mukainen oleilu. Teiden varsilta roskat viedään mukanaan ja maanomistajat varmasti kiittävät, kun maasto säilyy mahdollisimman koskemattomana. Pummila muistuttaa, että järjestelyt toteutetaan huomattavasti MM-ralleja pienemmässä mittakaavassa. Siksi katsojien osalta toiminta ei ole yhtä ohjattua ja katselualueita ei pystytetä. Siitä huolimatta kilpailunjohtajan mukaan AUK Jämsän Äijät järjestävät tasokkaan kilpailun, jossa ajaa useita seurattavia kuskeja. –  Paikan päällä ralli on parasta, Pummila kiteyttää lopuksi. Ralli sulkee teitä tunneiksi Mikäli kilpailua ei asettuisikaan seuraamaan, tulee huomioida muuttuneet liikennejärjestelyt. Lauantaina 8. elokuuta Heinäseläntie, Vaherintie ja Tyryntie ovat muutamien tuntien ajan suljettuna. Lisäksi Hassin erikoiskokeella osa Kattilajärventiestä, Hassintie sekä Arvajanreitintie ovat suljettu. Tarkemmat sulkuajat löytyvät reittikartan yhteydestä. Kilpailut aiheuttavat liikenteen lisääntymistä erikoiskokeiden alueilla sekä kilpailukeskus Neste Jämsän Portin läheisyydessä. Ennakkotutustuminen reitteihin tapahtuu perjantaina. Sen vuoksi teitä ei suljeta, vaan tutustuminen tapahtuu tavallisen liikenteen seassa liikennesääntöjä noudattaen. AUK Jämsän Äijät Ralli ajetaan lauantaina 8. elokuuta klo 12.01 alkaen.