Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Ilves aloitti vahvasti Nelosessa: ”Saamme yleensä turpaan, mutta nyt muutettiin lähestymistapaa”

Jämsänkosken Ilveksen edustusjoukkue aloitti kautensa Nelosessa vierasottelulla Lohikosken palloa (LPK) vastaan. Ottelu päättyi lukemiin 1–3 (0–2). Maalintekijöinä Ilveksellä olivat Jonne Salokorpi , joka osui kahdesti, sekä Diego Ramirez . Ilveksen päävalmentaja Jani Peltonen on ottelun jälkeen tyytyväinen. Joukkueen taktiikka puri, vaikka peliin lähdettiin ilman yhtään harjoitusottelua. LPK ei ole ollut Ilvekselle aiemmissa kohtaamisissa mikään suupala, sillä edellisen kerran oranssipaidat ovat onnistuneet voittamaan joukkueen vieraissa vuonna 2018. – Saamme yleensä turpaan, mutta nyt muutettiin lähestymistapaa, Peltonen toteaa. Ilves päätti puolustaa tarkasti, keskittyä teräviin vastaiskuihin ja antaa kaverin hinkata pallon kanssa. – Alku oli hieman hermostunutta, ja kaveri oli vähän edellä pallollisessa pelissä. Meillä oli kuitenkin paikkoja useampaankin maaliin. Peltosen mukaan joukkue keräsi onnistumisia laajalla rintamalla. Maalintekijöiden lisäksi Peltonen mainitsee nimeltä Luukas Hakolan, joka alusti komeilla suorituksilla kaksi osumaa sekä veräjänvartijaksi tälle kaudelle tulleen Jani Kakkosen, joka esitti tasaisen varmoja otteita läpi pelin. – Harmi, ettei voitu nollapeliä antaa, mutta napakymppi suoritus. Kaiken kaikkiaan peli oli hyvä. Kaverilla oli kaksi tuhannen taalan paikkaa, joista toisesta tuli maali. Muuten kaverilla ei ollut palaa meidän päässä. Erityisen iloinen Peltonen oli joukkueen peli-ilmeestä. Kaikki halusivat mennä ja kaivaa voiton konstilla millä hyvänsä. Ilveksen seuraava koitos on heti juhannuksen jälkeen, ja silloin vieraskentälle matkaava joukkue saakin panna kaiken peliin, kun vastassa on JJK/2. – Se on yksi sarjan kovimmista, joka haluaa varmasti nousta Kolmoseen. Äärettömän kova peli edessä, sillä JJK pelaa liikkuvaa palloa ja joukkue osaa syöttää. Siitä, kun selviämme kuivin jaloin, on kausi alkanut todella hyvin.