Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Oma paikka löytyy etsivälle, vaikka ehkä mutkan kautta

Peruskoululaiset, lukiolaiset ja ammattiopistoissa opiskelevat pääsivät viikonloppuna kesälomien viettoon. Jämsässä peruskoulu päättyi parilta sadalta nuorelta, ylioppilasjuhliaan vietti reilut 70 Jämsän lukiossa opiskellutta. Lähiviikot ovat heistä monelle jännittävää aikaa, eikä ihme, onhan luvassa esimakua siitä, mihin suuntaan elämä tässä kohtaa alkaa itse kutakin kuljettaa. Irtoaako opiskelupaikka lukiossa tai mieluisten ammattiopintojen äärellä? Aukeavatko ovet yliopistoon tai ammattikorkeaan? Tätä tietoa ei tarvitse enää kauan odottaa. Peruskoulunsa päättävät jämsäläisnuoret ovat siinä mielessä hyvässä asemassa, että opiskelupaikka löytyy omalta paikkakunnalta aivan varmasti. Ammattiopistolla ja lukiolla on tehty asiasta yksituumainen periaatepäätös jo vuosia sitten. Sitä kannattaa hyödyntää. Jos suora tie kohti omaa unelmaa ei vielä tässä vaiheessa toteudu, ei sitä kannata jäädä murehtimaan. Perille voi päästä mutkaisempaakin reittiä, jota kulkemalla saattaa myös selvitä, että se itselle sopivin juttu onkin jotain ihan muuta kuin oli joskus kuvitellut. Huolissaan ei kannata olla sittenkään, jos ei vielä edes oikein tiedä, mille alalla haluaa suuntautua. Maailma on mahdollisuuksia täynnä, ja niitä kokeilemalla se omakin tie löytyy aivan varmasti. Taival voi olla paljon kivisempi, jos jää vain paikalleen odottamaan. Onnea matkaan kaikille oman tien etsijöille!