Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Jo kolmatta kertaa juostava Himos Winter Trail rikkoo ennätyksiään – Näin järjestäjä selittää polkujuoksun kohisten kasvavaa suosiota: ”Mennään fiilis edellä”

Tammikuussa 2020 Jämsässä järjestettävä polkujuoksutapahtuma Himos Winter Trail on rikkonut aiempia ilmoittautumisennätyksiään. Tapahtuman ilmoittautuminen avautui lokakuussa ja jo viikossa ilmoittautumisia oli edelliskerran osallistumismäärää enemmän. Himos Winter Trailin tapahtumajärjestäjä Juha Taini on polkujuoksutapahtuman taisaiseen kasvutahtiin tyytyväinen. – Kun järjestimme tapahtuman ensimmäistä kertaa, osallistujia oli 170. Viime vuonna heitä oli 350 ja nyt ilmoittautumisia on jo yli 400, Taini kertoo marraskuun alkupuolella. – Uskon, että tapahtuma tullaan myymään loppuun. Kyselyitä ulkomailta saakka Järjestäjille polkujuoksutapahtuman kasvu on asettanut myös rajoituksia. Tänä vuonna osallistujamäärää on päätetty kisajärjestelyjen ja -reittien onnistumiseksi rajata. Sekä yö- että päiväpolkujuoksuun on tarjolla yhteensä 600 kisapaikkaa. – Kun juoksupolut tehdään lumeen, ohittaminen on vaativampaa ja reitti ruuhkautuu helpommin. Sen takia olemme päättäneet rajata osallistujamäärää. Polkujuoksutapahtuman suosion syyksi Juha Taini nimeää muutamankin eri asian. Yksi niistä on aktiivinen, sosiaalisessa mediassa tehty markkinointi. Toinen on se, että tapahtuma järjestetään jo kolmatta kertaa. – Pystymme näyttämään ihmisille aiemmista tapahtumista otetuin kuvin ja videoin, millaista siellä on. Ehkä ihmiset uskaltavat siksi lähteä helpommin mukaan. Kolmanneksi syyksi Taini kertoo polkujuoksun valtakunnallisesti kasvaneen suosion. – Kun tällaisia tapahtumia järjestetään, koko laji saa näkyvyyttä, Taini summaa. Syksyn aikana Himos Winter Trail on herättänyt myös aiempaa laajemmin kansainvälistä kiinnostusta. Jo aiempina vuosina juoksijoita on ollut mukana eri puolilta Eurooppaa, muun muassa Ruotsista, Virosta ja Unkarista. – Nyt tiedusteluja on tullut niinkin kaukaa kuin Japanista. Nähtäväksi jää, pystymmekö tapahtumaa vielä tulevina vuosina kasvattamaan. Polkujuoksu on tällä hetkellä suosittu harrastus ja lajin isommat tapahtumat keräävät paljon väkeä. Mikä ihmisiä polkujuoksussa kiehtoo? – Ihmiset hakevat polkujuoksutapahtumista elämyksiä, kokemuksia ja uusia paikkoja. Lajin harrastajat suhtautuvat lajiinsa vähän eri tavalla kuin perinteisten juoksulajien harrastajat. Polkujuoksussa mennään fiilis edellä ja elämysten saaminen on tärkeää. – Polkujuoksu ei useinkaan ole yhtä kilpailu- ja suorituskeskeistä kuin muut juoksulajit. Reitit ja maastot ovat polkujuoksussa aina erilaisia. Silloin omia kisa-aikojaan ei voi verrata, eikä ennätyksiä oikein tavoitella. Millaiset ovat polkujuoksun harrastamismahdollisuudet Jämsässä ja Himoksella? – Hyvät. Himokselta löytyy merkattuja reittejä, joilla voi liikkua omatoimisesti. Reittejä ollaan myös kehittämässä lisää ja reittien merkintöjä tullaan parantamaan vielä ihan lähiaikoina. – Muualla Jämsässä merkattuja reittejä voisi olla nykyistä enemmän ympäri kaupunkia. Tietenkin niille, jotka tuntevat paikkakunnan maastoja entuudestaan, on polkujuoksun harrastamiselle loistavat edellytykset. Kansallispuisto löytyy läheltä ja metsät ovat täynnä erilaisia polkuja. – Saatavilla on myös paljon erilaisia välineitä, kuten maastokarttoja, joiden avulla tutustua uusiin polkuihin. Jos teknologia on hallussa, polkuja voi lähteä tutkimaan erilaisten mobiilisovellusten avulla. Millainen on polkujuoksun tulevaisuus? Onko kyseessä hetken hitti vai laji, joka on tullut jäädäkseen? – Polkujuoksu on kyllä varmasti tullut jäädäkseen, vaikka trendit aina heilahtelevatkin. – Laji näyttäisi valtaavan alaa perinteisiltä maraton ja hölkkätapahtumilta. Tällä hetkellä kasvaa selvästi suuremmin kuin normaalit maantiejuoksulajit, joissa trendi on ehkä toisensuuntainen.