Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Kansakoulussa kutosen käsitöistä saanut Lahja kutoo, virkkaa ja ompelee iloksi itselle ja muille

Suutari-Einon lakanat ja Hatanpään Heljän pitsit. Kun Lahja Arosanervo , 85, esittelee sänkynsä päällä olevaa tilkkupeittoa, monta muistoa herää eloon. Samoin käy muillekin käsitöille, joita Lahjan kaapit ovat pullollaan. Kaikkiin niihin liittyy tarinoita ja tunteita. – Teen käsilläni lähes kaikenlaista. Vain pitsinnypläykseen en ole ryhtynyt, hän sanoo. Yksi hylly on täynnä eri paikkakuntien nimikkokintaita. Jämsän kintaita on tietysti tullut tehtyä useatkin parit. Toisella hyllyllä on pyyhkeitä, jotka Lahja on valmistanut pellavankasvatuksesta lähtien. Loukutus, lihtaus ja kangaspuiden louske – kaikki ovat tuttuja työvaiheita hänelle. Sängyn alta Lahja vetää esiin laatikon, joka pursuaa kirjailtuja pöytäliinoja. Niissä on käytetty paljon vanhoja pellavakankaita. Perinteiset kirjontamallit on piirretty talteen vaikkapa naapurin kahviliinasta. Aina, kun Lahja saa käsiinsä tilkkuja tai lankoja, mielikuvitus virkoaa. Jotain uutta ja kaunista hän niistä loihtii. Lahjapulmia ei ole Yhtenä talvena Lahja kutoi 17 kappaletta norjalaistyylisiä miesten villapaitoja. Virkattuja tyynynpäällisiä on pudonnut koukulta 67 kappaletta. Varsinainen "gradu" oli isoäidin neliöistä koottu peitto, johon upposi 396 virkattua pikkuneliötä. – Peitto valmistui samaan aikaan, kun lapsenlapseni valmistui ekonomiksi, sanoo ylpeä mummu. Suurin osa Lahjan käsitöistä on lentänyt maailmalle. Niitä ovat saaneet pojat, miniät ja muut sukulaiset. Lahjalla ei ole lainkaan lahjapulmia, kun hän lähtee vaikkapa synttäreille. Aina on jotain itse tehtyä lahjaksi annettavaa. – Aiemmin tein myös tuohitöitä. Niitä meni paljon myyntiinkin, hän kertoo. Kukapa uskoisi, että Sammallahden kansakoulussa Lahjalla oli käsitöissä kutonen? Niin se kuitenkin on. Koulussa marmatti opettaja ja kotona äiti. He olivat sitä mieltä, ettei tytöstä tule ikinä käsityöihmistä. Mutta voi, miten väärässä he olivat. – Innostukseni käsitöihin syttyi 18-vuotiaana, kun jouduin Kinkomaalle sairaalaan. Siellähän tehtiin monenmoisia käsitöitä. Käsityö on terapiaa Nuorena Lahjan elämä oli muutenkin sellaista, että hänen piti opetella tekemään kaikkea mahdollista lehmän lypsystä aina lasten ja kodin hoitoon. Hän jäi nimittäin vanhimpana siskona hoitamaan pienempiä sisaruksiaan, kun perheen vanhemmat kuolivat tuberkuloosiin. – Vieläkin siitä ajasta on kovin vaikea puhua. Vaikka elämän kudelmaan mahtuvat synkätkin värit, Lahjan töissä ovat kirkkaat värit voitolla. – Minulle käsityöt ovat terapiaa. En tiedä, mitä muuten edes tekisin. Välillä hän leipoo, tapaa ystäviä tai lukee. Telkkariakin hän katselee, mutta samallahan voi virkata liinoja tai pyöräyttää sukat. Lahjalla eivät niskat rasitu kutoessa. – Kaihikin on silmästä leikattu, nyt taas näkee paremmin. Ei ikinä liikaa lankoja Kerran Lahjan mies – nyt jo edesmennyt – ihmetteli vaimonsa lankojen määrää. – Hän kysyi, miten kauan lankoja pitää ostaa lisää. Tietenkin koko kysymys oli hassu. Eihän lankoja voi olla koskaan liikaa. Sen tietää jokainen käsitöitä tekevä ihminen. Lahja tekee käsitöitä sekä ohjeiden mukaan että omasta päästä soveltaen. Jos tulee virhe, hän purkaa työn niin pitkälle kuin tarvitsee. Pääasia on, että lopputulos on hyvä. Käsityöt tulevat ja menevät lomittain ja kausittain. Joskus Lahja teki mollamaijoja, joskus poppanoita. Nyt on taas tilkkutöiden vuoro. Palaset odottavat jo ompelijaa.