Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Riku Miettunen saapuu kotiseudulle konsertoimaan – Kuoronjohtajaksi opiskeleva laulaja uskoo, että kuorojen suosio on nousussa

Kuorolaululla on pitkä historia, mutta viime vuosina Suomen kuoroskene on tuntunut olevan uudessa nousussa etenkin nuorten keskuudessa. Näin uskoo 22-vuotias Riku Miettunen , jonka kuoromaailma on vienyt mukanaan. Laulanta alkoi lukiossa harrastuksena, mutta into on vain kasvanut vuosien myötä. Nyt Miettunen on kuoronjohdon opiskelija, entinen varusmiessoittokunnan aliupseeri ja neljän kuoron jäsen, joista kahdessa hän on varajohtaja. Ensi viikolla hän esiintyy Jämsän kirkossa osana Suven Sällit -kesäkuoroa, joka pyrkii tarjoamaan nuorta energiaa sekä monipuolisen katsauksen mieskuoromusiikkiin. – Suven Sällit on kaveriporukka, joka koottiin Ylioppilaskunnan Laulajista. Tämmöisiä porukoita on muutamakin kiertämässä Suomea, mutta minä halusin tuoda musiikkia tänne kotiseudulle, jämsäläisperäinen Miettunen kertoo. Sällit koottiin viime vuonna hyvän hengen konsertointia varten. Sen jäsenet ovat ystävyksiä Sibelius-lukiosta, jotka päätyivät myöhemmin Ylioppilaskunnan Laulajiin (YL). Tiiviin kaveriporukan kesken oli helppoa perustaa kesäkuoro, sillä silloin kuoroa voi tehdä pilke silmäkulmassa. Välillä siitä voi olla haittaakin, jos harjoituksissa meinaa keskittyminen herpaantua, Miettunen naureskelee. Porukka esiintyi myös helmikuussa nimellä Lumen Sällit, mutta ainakaan vielä ei ole suunnitelmissa muuttua myös Syksyn Sälleiksi. Kuusi vuotta kuoroa muutti harrastajan kuoronjohtajaksi Kun Miettunen muutti Jämsästä Helsinkiin opiskellakseen Sibelius-lukiossa, hän ei tiennyt kuoromaailmasta vielä mitään. Hän oli soittanut viulua ja muita soittimia usean vuoden ajan, mutta kuorossa laulu oli hänelle tuntematonta. Kuitenkin jo opintojen ensimmäisenä vuonna tuleva laulaja huomasi, että lukion kamarikuoro rokkasi. – Ajattelin heti, että vitsit miten hyvä meininki. Seuraavana vuonna kokeilin onneani pääsykokeissa, ja siitä koko juttu sitten lähti. Miettunen muistelee kamarikuoroa erittäin lämpimästi. Hänen mukaansa siellä oli todella hyvä yhteisöllinen henki, jossa kaikki viihtyivät. Myös kuoron taso oli korkea ja laulajat pääsivätkin kisaamaan ulkomaille asti, mikä jäi mieleen. Lukion ja asevelvollisuuden jälkeen muusikko haki opiskelemaan musiikkikasvatuksen linjalle Jyväskylän yliopistoon, johon hän myös pääsi. Jyväskylässä opiskellessaan Miettunen hakeutui yhä enemmän osalliseksi kuorotoimintaa. Hän liittyi Ylioppilaskunnan Laulajiin, kokosi Suven Sällit, nousi varajohtajaksi Ruamjai-kuorossa ja oli mukana perustamassa mieskuoro Alvaria, jossa hän niin ikään toimii varajohtajana. Alvarista tuli tuli huhtikuussa yhtiö. Kuoro on alkanut kiinnostaa mahdollisena urana. Ensimmäisen vuoden jälkeen hän myös haki Jyväskylän ammattikorkeakouluun kuorojohtamisen linjalle, mihin hän juuri vastikään sai kuulla päässeensä. Laulaja kertoo odottavansa innolla, että pääsee tekemään, mistä on oppinut pitämään. – Instrumenttina kuoro on mielestäni kiehtova, koska kuoro on hyvin sosiaalinen yhteisö. Treenaaminen jotain soitinta yksinään kopissa on pidemmän päälle vähän puuduttavaa. Kuoroissa jaetaan yhdessä ilon ja surun hetkiä, mutta onneksi olen törmännyt enemmän toistaiseksi vielä niihin iloisiin hetkiin! Mieleenpainuvia hetkiä on ollut useita. Päällimmäisenä mieleen tulee esiintymiset presidentti Mauno Koiviston hautajaisissa sekä vuoden 2017 Tangomarkkinoilla. Suomen kuoroskene on buumissa Vaikka Miettunen ei ollutkaan viime vuonna osana Ylioppilaskunnan Laulajien aktiivikuoroa, hän on seuran innokas jäsen. Kansainvälisestikin kuuluisa YL perustettiin vuonna 1883, minkä ansiosta se on Suomen vanhin suomenkielinen kuoro. Kuorossa on satoja jäseniä ja se on vastikään konsertoinut muun muassa Saksassa ja Kiinassa. Miettunen kokee, että YL on pitkään ollut niin sanotusti vanha kuoro, mutta sen keski-ikä on nykyään laskussa, minkä ansiosta meno on muuttumassa nuorekkaammaksi. – Noin 20-30 nuorta sälliä on liittynyt lähivuosina, mikä on tosi siistiä. Siinä huomaa, että nuoria alkaa kiinnostaa kuoro ja niihin osallistuminen, Miettunen kuvailee. Syyksi laulaja arvelee tunnelman, mikä löytyy kaikista kuoroista aina lukiosta lähtien. Hän itse kokee, että kaikissa kuoroissa on omanlaisensa ilmapiiri. Lisäksi saattaa olla, että nyt kuorotoiminta sattuu olemaan buumissa. Konserttiin rennolla mielellä Ainakaan tässä vaiheessa ensi viikon keikka ei jännitä Miettusta. Suven Sällien suunnitelmissa on majoittua viikoksi mökille, jossa he treenaavat, saunovat ja pitävät hauskaa kaveriporukalla. Laulaja otaksuu, että keikkaa lähestyessä ”o-ou olo” saattaa hiipiä pintaan. – Mutta kun on näin hyvä porukka, ei tarvitse jännittää, Miettunen päättää. Suven Sällit esiintyvät Jämsän kirkossa torstaina 4.7. Tämä on toinen peräkkäinen vuosi, kun kesäkuoro saapuu Jämsään.