Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Kuhmoisten vuoden yrittäjä ei olisi koskaan uskonut tulevansa valituksi – 36 vuotta liikettään luotsannut Merja Littu paljastaa, miksi Kuhmoisissa on niin hyvä olla yrittäjänä

Kuhmoisten yrittäjät valitsivat vuoden yrittäjäksi pitkän linjan konkarin, 36 vuotta Kuhmoisissa Parturi ja Kauneushoitola Merja Littua pyörittäneen yksinyrittäjän. Valinta tuli Merja Litulle täytenä yllätyksenä. – Tämän alan ammattilaisia ei useinkaan valita, joten tämä oli yllättävä kunnia. En ollut ikinä edes ajatellut, että minut voitaisiin palkita vuoden yrittäjänä. Littu kertoo, ettei perusta juhlista, joten koronavuodelle osuva kunnianosoitus sopi hänelle paremmin kuin hyvin. – En ole koskaan ollut yrittäjäjuhlassa, ja voi olla, että olisin kieltäytynyt tittelistä, jos se olisi vaatinut isoihin juhlallisuuksiin lähtemistä. Nyt juhla oli minulle sopivan kokoinen. Unelma-ammatissa Kuhmoisissa syntynyt ja kasvanut nainen tiesi jo nuorena haluavansa kosmetologiksi ja parturiksi. Hän työskenteli paikallisessa kemikaliossa opintojen ohella, kunnes paikallinen parturi-kampaaja alkoi houkutella nuorta naista liikkeeseensä. – Tulin tähän palkkatöihin heti valmistuttuani. Alkuun kuvittelin, että olen tässä muutaman vuoden. 36 vuotta sitten marraskuussa ostin liikkeen entiseltä yrittäjältä, Littu muistelee. Hänen puheistaan kuulee, että hän pitää työstään. Littu toteaakin, ettei hän voisi kuvitella tekevänsä mitään muuta, vaikka välillä mielessä onkin käynyt, että leivän voisi saada palkkatöissä pöytään helpommin. – Pitkäaikaiset asiakassuhteet ovat ehdottomasti parasta tässä työssä. Osasta asiakkaita on tullut minulle ystäviä, joiden kanssa olen reissannutkin. Tässä saa olla myös psykologi ja terapeutti samalla kun leikkaa hiuksia tai tekee jalkahoitoa. Vuosien varrella Littu onkin kerännyt itselleen pitkän liudan vakiasiakkaita. Moni kuhmoislainen tietää, ettei nainen enää ota uusia asiakkaita, vaan ohjaa usein uudet kasvot jonkun paikallisen kollegansa hoteisiin. – Saan olla onnellinen, että töitä on aina riittänyt, vaikka totta kai luonnollista poistumaa asiakaskunnassa on ollut. Hyvässä hengessä Hänen mukaansa yrittäminen Kuhmoisissa on mieluisaa, koska yrittäjien kesken ei tunneta kateutta, vaan toisia autetaan ja asiakkaita ohjataan muiden palveluiden piiriin, jos oma aika tai osaaminen eivät riitä. – On hyvä työskennellä, kun täällä ei ole sellaista kilpailukulttuuria, vaan olemme kaikki samanarvoisia. Vuosien varrella liikkeessä on ollut useampia parturi-kampaajia vuokratuolilla ja joinain kesinä alan opiskelijoita kesätöissä. Parhaimmillaan liikkeessä on ollut sekä vuokratuolilainen että kesätyöntekijä samaan aikaan. – Nykyään palkan lisäksi muut kulut ovat niin suuret, ettei ole kannattavaa ottaa ketään palkkatöihin. Vuokratuolille voisin hyvinkin vielä ottaa esimerkiksi vapaa-ajan asukkaan, joka haluaisi tehdä kesäisin muutaman kuukauden töitä. Littu on aina tykännyt tehdä enemmän parturin töitä kuin kampaajan hommia, eikä hän teekään esimerkiksi värjäyksiä tai permanentteja, vaan keskittyy leikkaamaan hiuksia. – Se on usein mennyt hyvin, että vuokratuolilla ollut on tykännyt tehdä kampaajan töitä. Hoitolan puolella pidän etenkin jalkahoitojen tekemisestä. Aamuvirkku Hän toteaa, ettei hänellä ole vapaa-ajanongelmia, koska työ vie ison osan ajasta. Keskiviikot Littu pitää vapaata. Töiden jälkeen ja vapaapäivinä hän käy tapaamassa ja auttelemassa 92-vuotiasta äitiään. – Keskiviikkovapaa on muodostunut perinteeksi. On hyvä olla vapaana arkena, niin saa asiat hoidettua. Aamuvirkuksi tunnustautuva nainen kertoo, ettei hänellä ole varsinaisia harrastuksia. Hän on työssään sosiaalinen, mutta vapaa-ajalla hän viihtyy hyvin rauhallisessa ympäristössä. – Herään joka aamu aikaisin ja käyn kävelyllä metsässä.