Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

30 vuotta sitten Jämsän valtuustossa äänestettiin pakolaisten vastaanottamisesta – Päätöksestä jätettiin kymmenkunta eriävää mielipidettä

Jämsä ei ota pakolaisia Jämsä ei ota pakolaisia. Esitys 20 pakolaisen vastaanottamisesta kaatui valtuustossa maanantaina määräenemmistön puuttumiseen. Päätöksestä jätettiin kymmenkunta eriävää mielipidettä. Äänestyksessä oli pakolaisten ottamisen puolesta 19 valtuutettua, lähinnä kokoomuksesta, demareista ja Skdl:stä. Vastaan äänesti 13 valtuutettua, lähinnä kepusta ja Jämsän Äänestä. Kolme äänesti tyhjää. Esityksen mukaan Jämsä ja Jämsänkoski ottaisivat kumpikin 20 pakolaista ja Korpilahti 10 kesällä 1991. Ammattikoulu löytänyt lääkkeet Jämsänjokilaakson ammattioppilaitos ei ole jäänyt haikailemaan pieneneviä ikäluokkia ja odottamaan oppilasmäärän romahdusta. Koulua on viime vuosina määrätietoisesti markkinoitu ja tulokset näkyvät: tyhjiä oppilaspaikkoja ei juuri ole ja opintonsa keskeyttäneiden määrä on pieni maan keskiarvoon verrattuna. – Kisa oppilaista eri oppilaitosten välillä on armoton. Toistaiseksi olemme pärjänneet hyvin, sillä oppilasmäärä on kymmenen vuoden kuluessa pudonnut vain muutamalla kymmenellä, kertoi ammattioppilaitoksen rehtori Pentti Niekka. Ammattioppilaitoksen suosituin linja on prosessi ja laboratoriolinja. Vähiten suosittu on vaatetusala.