Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Himoksella lasketellaan päivä kerrallaan – ”Toistaiseksi rinteet ovat avoinna”

Länsi-ja Pohjoisrinteillä hissit pyörivät ja Himos-Yhtiöiden toimitusjohtaja Elsi Ojala ynnäilee toimistostaan ikkunan läpi, että tällä hetkellä rinteessä on seitsemän laskettelijaa. Se on näinä aikoina rohkaiseva näky. Toiminta pyörii Himoksella, joskin tilannetta seurataan päivä kerrallaan. – Toistaiseksi rinteet ovat avoinna ja ne ovat hyvässä kunnossa. Olemme lisänneet varotoimenpiteitä ja ohjeistusta Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen suositusten mukaisesti, seuraamme aktiivisesti tilannetta ja etenemme päivä kerrallaan -ajatuksella, Ojala kertoo. Myös vuokraamo toimii, mutta laseja sieltä ei saa vuokratuksi. Sen sijaan esimerkiksi kypärät ja sauvat saa, ja ne desinfioidaan käytön jälkeen. Ruuhka-aikoina henkilökunta pyrkii huolehtimaan siitä, että vuokraamossa on entistä paremmin asiointitilaa. – Myös HimosBistro ja HimosCafe ovat avoinna. Olemme lisänneet muun muassa pintojen siivousta. Ja käsidesifiointiainetta on saatavilla kaikissa palvelutiloissamme. Sen sijaan HimosBuffetin lounas on toistaiseksi suljettu. Hallitus on linjannut, että julkiset kokoontumiset on rajoitettu kymmeneen henkilöön. Matkailu ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n mukaan esimerkiksi laskettelukeskuksissa käynnit eivät ole julkisia kokoontumisia. Sen sijaan Himoksen rinnetapahtumat on peruttu pääsiäiseen saakka, aluehallintoviraston antaman määräyksen mukaisesti. THL:n määrittelemiin riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden suositellaan pitävän tauon lasketteluharrastuksesta hallituksen ilmoittamien koronavirustoimenpiteiden aikana. Karanteenissa olevien ei pidä mennä laskettelukeskukseen. Hiihtokoulutoiminta jatkuu, mutta ryhmäkoko on alle 10 henkilöä. Lisäksi kaikkea lähikontaktia vältetään. Kauden kesto on vielä arvoitus Asiakasvirtojen vähentyminen on Jämsänkin alueella aiheuttanut yritykselle paineita myös yt-neuvottelujen aloittamiselle. Ojala toteaa, että Himos-Yhtiöissäkin joudutaan miettimään, mitä tehdään. – Perinteisesti kausi on jatkunut laskettelun merkeissä vappuun asti, mutta siihen vaikuttaa nyt niin moni asia, että emme voi varmuudella sanoa, miten sen kanssa nyt käy. Seuraavaksi on kauden sesongeista edessä pääsiäinen. Siihen on vielä sen verran aikaa, että Ojala ei lähde ennakoimaan sesongin onnistumista. Nyt edetään päivä kerrallaan. – Tämä on ollut ikimuistoinen kausi. Alku oli hyvä, mutta sitten puuttuivat perinteiset lumetuspakkaset. Sitten alkoivat näkyä oppilaitosten linjaukset kouluretkien järjestämisestä, jotka vähenivät huomattavasti. Siinä laskettelukeskukset ottivat asian ensimmäisenä vastaan, seuraavaksi ovat vuorossa muun muassa teatterit, museot ja huvipuistot. EDIT 19.3.2020 klo 13.12: Lisätty kohta hiihtokoulusta ja THL:n määrittelemistä riskiryhmistä.