Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

"Olisin halunnut vielä hurjemmat kyydit" – Testikaksikko Adannan ja Huugon mäkitesti Himoksen Lumilassa

Himoksen kauden uutuus, koko perheen Lumila-alue, on palvellut asiakkaita toistaiseksi osittain lumetettuna. Himos-Yhtiöiden liiketoimintajohtajan Jouni Ojalan mukaan tavoitteena on, että Lumila saadaan käyttöön koko komeudessaan hiihtolomiin mennessä. Kun hissin oikealla puolella oleva alue saadaan lumetettua valmiiksi, siirtyvät tuubi- ja pulkkamäki sinne ja pienet laskettelijat ja lautailijat saavat lisätilaa. –  Siinä vaiheessa tuubimäen rännistä tulee parempi ja mäkeen saadaan erilainen kaari. Tuubimäestä tulee elämyksellisempi. Pulkkamäki puolestaan sijoittuu tuubimäen keskelle, jolloin siihen voi siirtyä kesken hissimatkan, Ojala sanoo. Vauhtikaksikon mäkitesti Pakkohan se on testata, millainen meno Lumilan tuubi- ja pulkkamäissä on tällä hetkellä. Tuntuuko vauhdinhurmaa? Entä mikä on paras laskuväline? Testaajina toimivat jämsäläiset sisarukset, 8-vuotias Adanna ja 12-vuotias Huugo Skyttä . Tuubimäki Huugo: Tämä on hyvä lisäys Himokselle. Mäki on kiva, mutta nyt vauhti on selkeästi hitaampi kuin aiemmin käymilläni kerroilla. Liiankin hidas, olisin halunnut hurjemmat vauhdit. Mutka ja rinteen muoto ovat hyviä. Adanna: Lähtöpaikka on vähän liukas, tuubi meinasi päästä karkuun. Minusta mäki on kiva, mutta vauhtia olisi voinut olla enemmän. Lopussa oleva mutka on hyvä lisä mäkeen. Pulkkamäki Huugo: Pulkkamäki on yllättävän hyvä. En ole ennen laskenut siinä, mutta kyllä kannatti. Pulkkamäki on sopivan vauhdikas. Ei tuossa mäessä voisi kovempaa laskeakaan, kun alastulo on niin lyhyt. Stigani meni jopa reunuksen yli tuubimäen puolelle. Matollakin olisi voinut mennä yli, jos en olisi jarruttanut. Adanna: Hyvä mäki, mutta tuntuu aika lyhyeltä. Tosin en muista laskeneeni muuallakaan isommassa mäessä. Pienet aaltomaiset kumpareeet piristäisivät suoraa mäkeä. Välineet Huugo: Laskuvälineet ovat hyviä, uusia, ehjiä ja kestävän oloisia. Pulkkamäessä laskijoiden käytössä on monipuolisesti välineitä: matot, pulkat ja stigat. Matto on kaikkein kivoin pulkkamäen laskuväline, sillä tulee kovimmat vauhdit ja pystyy pyörimään. Tuubit ovat riittävän tilavia, mutta pohja on vähän kova. Sen takia laskeminen tuntuu jonkun verran häntäluussa. Ilmatyyny takapuolen alla olisi hyvä lisä. Adanna: Tosi kiva, että nyt laskijoiden käyttöön on tullut myös mattoja. Se on minun mielestäni pulkkamäen kivoin laskuväline, sillä en osaa ohjata stigaa tai pulkkaa. Enempää laskuvälinevaihtoehtoja en kaipaa. Hissi Huugo: Hissi on riittävän nopea ja sen avulla laskuvälineet on helppo viedä ylös. Laskettelumonoilla hissin pohja on kuitenkin tosi liukas, erityisesti jyrkimmästä kohdasta. Adanna: Hissi on kiva. Laskiessa ei jäädy kalikaksi niin nopeasti, kun välillä pääsee hissitunneliin. Hissin ansiosta jaksaa myös laskea pidempään, kun ei tarvitse itse kiivetä mäkeä. Hissin käyttäminen on helppoa. Kokonaisuus Huugo: Tämä on monipuolinen ja aika iso kokonaisuus lapsiperheille, kun koko alue saadaan auki. Hyvä, että alueella on kunnon vessa, eikä mikään bajamaja. Adanna: Tykkään alueesta, en keksi parannusehdotuksia. Pulkka- ja tuubimäet ovat alueen kivoimmat jutut. Kenelle sopii Huugo: Tämä sopii kaikille lapsiperheille. Aikuisporukalla en ehkä tulisi tänne. Adanna: Suosittelen ihmisille, minua pienemmille, isommille ja samanikäisille. Ollaan laskettu täällä iskän kanssakin.