Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Keski-Suomen Kulttuurirahasto jakoi historiansa muhkeimman apurahapotin

Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto myönsi tänä keväänä tieteen ja taiteen harjoittamiseen 649 000 euroa apurahoina, opintostipendeinä ja palkintona. Rahat kohdennetaan Keski-Suomesta kotoisin oleville, siellä asuville tai vaikuttaville toimijoille tai maakuntaan kohdistuvaan työskentelyyn ja hankkeisiin. Jämsäläiselle filosofian maisteri Pauliina Ylitalolle myönnettiin vuoden henkilökohtainen työskentelyapuraha kokopäiväiseen työskentelyyn. Apurahan avulla hän tekee väitöskirjaa aiheesta tunteita ja parisuhteita suomalaistamisen välineinä jatkosodan Itä-Karjalassa. Apurahan suuruus on 26 000 euroa. Keski-Suomen rahasto myönsi kaikkiaan viisi kokovuotista henkilökohtaista työskentelyapurahaa. Kärkihankkeena rahoitetaan Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön koordinoimaa Uponnut kaupunki -hanketta. Kärkihanke-apuraha on suuruudeltaan 40 000 euroa ja se kohdistuu monimuotoisen taidetoiminnan toteuttamiseen maakunnan alueella. Joka toinen vuosi jaettava Schildtin palkinto myönnetään ”vastuullisen henkilöstöjohtamisen tiennäyttäjälle, työelämän tasa-arvon puolestapuhujalle”, henkilöstöjohtamisen professori Anna-Maija Lämsälle Jyväskylän yliopistosta. Palkinto on arvoltaan 15 000 euroa. Hakemuksen jättäneistä apurahan sai kaikkiaan 47 hakijaa, työryhmää tai hakijayhteisöä. Niiden lisäksi Schildtin palkinto ja 12 opintostipendiä Jyväskylän Lyseon abiturienteille myönnettiin hakemuksetta sekä tehtiin kaksi hoitokunnan varausta muuhun kulttuuritoimintaan. Hakemusmäärä rikkoi aiemman ennätyksen, sillä Keski-Suomen rahastoon osoitettiin kaikkiaan 601 hakemusta, joista noin 60 prosenttia kohdentuu taiteen ja noin 40 prosenttia tieteen aloille.