Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Waldenin muistomerkki arvoiseensa kuntoon – ”Ajautuminen korjaamattomaan rappiotilaan olisi paitsi sääli myös arvoteoksen laiminlyöntiä”

Kun Jämsän Seutu haastatteli Jämsän kaupungin entistä kulttuuritoimenjohtajaa Ritva Hellsténiä siitä, miten Jämsän kaupunki voisi parhaiten muistaa hiljattain edesmennyttä taiteilija Heikki Häiväojaa, Hellstén vastasi, että kaupunki voisi kunnostaa Juuso Waldenin muistomerkin. Hellsténin ajatus on ehdottomasti kannatettava. Muistomerkki on Hiidenkirnun ja kirjaston tienoon hiljentymisen myötä jäänyt ikään kuin oman onnensa nojaan, eikä ilkivallaltakaan ole säästytty. Kyseessä on arvokas teos, jonka ajautuminen korjaamattomaan rappiotilaan olisi paitsi sääli myös arvoteoksen laiminlyöntiä. Muistomerkki kuuluisi keskeisemmälle paikalle, kenties jonnekin Jämsän uuden kirjaston seutuville nykyisen Seppolan koulun tontille? Tai voihan toki käydä niinkin, että jonain päivänä myös Hiidenkirnun tienoo herää uuteen kukoistukseensa, mutta siihen voi mennä aikaa. Ja joka tapauksessa muistomerkki olisi syytä kunnostaa. Muistomerkit ovat arvo-omaisuutta, johon tulisi suhtautua kunnioittavasti. Muistomerkit eivät ole roskiksia, eivätkä polkupyörätelineitä. Ne ovat taidetta ja kunnioittavat kohteensa muistoa ja perintöä. Ja ihan yhtä lailla ne kunnioittavat myös tekijäänsä, tässä tapauksessa jämsäläissyntyistä Heikki Häiväojaa, valtakunnallisesti ja myös laajemminkin erittäin arvostettua kuvanveistäjää ja mitalitaiteilijaa.