Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Voiko perhe- ja vammaispalveluista säästää?

Nordic Healthcare Groupin tekemässä Jämsän kaupungin sote-selvityksen mukaan Jämsässä on vertailukuntiin verrattuna korkeampi kulkurakenne perhe- ja vammaispalveluissa. Selvityksen mukaan niistä voidaan Jämsässä löytää säästöjä. Esimerkiksi vammaispalveluissa säästöpotentiaalia nähdään pohdinnassa siitä, mitä palveluja kaupunki tuottaa itse ja mitä se ostaa ostopalveluina. Myös palvelutarpeiden uudelleen arvioimisessa nähdään säästömahdollisuuden siementä. Jämsän perhepalveluista puolestaan todetaan, että niiden kustannukset ovat huomattavasti korkeammat kuin vertailukunnissa. Näitä vertailukuntia ovat suunnilleen samankokoiset Äänekoski, Varkaus, Valkeakoski, Sastamala, Imatra ja Hamina. Selvityksessä huomataan, että ennaltaehkäiseviin toimintoihin on satsattu, mikä on aiheuttanut kasvua kustannuksiin. Toivottavasti näissä mahdollisissa säästötalkoissa pidetään kuitenkin tolkku päässä. Esimerkiksi perhepalveluissa nimenomaan ennaltaehkäisyyn on kuulunutkin, ja kuuluu edelleen satsata. Se on paitsi oikea tapa toimia inhimillisestä näkökulmasta myös kauaskantoista säästämistä. Millainen summa olisikaan, jos ennaltaehkäisyyn ei satsattaisi? Mitä taas vammaispalveluiden tuottamis- ja ostamispohdintoihin tulee, se pohdinta saattaa kannattaa käydä, kunhan pidetään huoli siitä, että palvelun laatu ei kärsi. Sosiaali- ja terveyspuoli on hyvin haastava säästökohde.