Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Enduro: Hermanni Haljala MM-sarjaan – ”Tavoitteena on ottaa oppia ja kehittyä”

Jämsäläinen endurokuljettaja Hermanni Haljala pääsee toteuttamaan unelmaansa. Haljala ja italialainen Beta Boano Racing solmivat 1+1-vuotisen sopimuksen, joka kattaa niin enduron MM-sarjan kuin Italian mestaruussarjan ajamisen. Sopimus julkistettiin perjantaina. Asiaa valmisteltiin kuukausien ajan. Haljalan tämä kausi on mennyt pieleen alkukaudesta tapahtuneen loukkaantumisen vuoksi, joten hän on keskittynyt rakentamaan sinnikäästi muun muassa rahoitusta ja yhteistyössä Petteri Silvanin kanssa valmistelemaan tätä askelta. Ammattilaisuutta. – Tavoitteeni ja unelmani on ollut olla maailmalla ajamassa. Tästä lähdetään liikkeelle. Tarkoitus on tehdä pitkäjänteistä työtä, mikä kantaa pitkälle. Kyseessä ei ole vain yhden tai kahden vuoden projekti, Haljala kertoo. Valmistautumista tähän tilanteeseen on loppuhuipennusta ennen tehty tietysti jo pidempään. – Olen Petterin opissa tehnyt asioita jo useamman vuoden tätä tilannetta silmälläpitäen. Olemme keskittyneet siihen, mitä tehdään ja miksi tehdään. Se on kasvattanut ja opettanut siihen, että pystyn työskentelemään ammattilaistiimissä. Petterin rooli on ollut, ja on tulevaisuudessakin, todella iso. Yhtä lailla iso rooli on ollut kaikilla Haljalan uran mukana kulkeneilla tahoilla aina perheestä yhteistyökumppaneihin. Ilman tukiverkostoa asiat eivät etene. Kuluneen vuoden Haljala on tehnyt pr-työtä todella laajalla sektorilla. – Rahoituksen kerääminen on ollut kovan työn takana, mutta itsehän se on tehtävä, ei kukaan tee sitä puolestani. Ensimmäisen kerran tein sitä kolmisen vuotta sitten. Nyt se on sujunut jo paremmin. Pari vuotta sitten opettelin toiminimen perustamisen ja koko ajan opettelen ja opin lisää siitä, mitä kaikkea sponsorointi voikaan olla. Muutto Italiaan tammikuussa Seuraava iso askel otetaan tammikuussa. Haljala muuttaa tuolloin Luoteis-Italiaan Torinon tuntumaan asumaan. – Sinne tiimin päämajan lähistölle. Sitten alkaakin valmistautuminen sarjoihin. Tiimin toiminta on todella systemaattista ja suunniteltua, porukka on huikea, Haljala kehuu. Italian mestaruussarja alkaa maaliskuussa, MM-sarja huhtikuussa. – Ensimmäinen MM-sarjakausi on tietysti opettelua, tulee paljon uusia asioita. Tavoitteena on ottaa oppia ja kehittyä. Voi minulla olla mahdollisuus saada menestystäkin, mutta ensimmäisenä vuonna ei voi vaatia kaikkea. Päätavoite on ehjässä ja kehittävässä suorittamisessa, koko ajan ei pidä mennä riskikynnyksellä. Sen ovat minulle aiemmat loukkaantumiset opettaneet. Järki pitää olla päässä, Haljala kuvailee. Hän palasi lauantaina Italiasta. Siellä oli paitsi sopimuksen julkistamistilaisuus myös neljän päivän treenijakso. Haljala pääsi ottamaan hyvin tuntumaa uuteen pyöräänsä. – Sitä en ole vielä lyönyt lukkoon, että ajanko 125- vai 250-kuutioisella, mutta luulen kallistuvani 125-kuutioiseen. Pyörä tuntui varsinkin viimeisenä testipäivänä jo todella hyvältä käteen. Tuntui jo siltä, että sillä pystyy tekemään, mitä haluaa. Joko luonnistuu italian kieli? Ja sitten on tietysti kieliasia. Joko Hermanni Haljalalta luonnistuu italian kieli? – Osaan muutamia sanoja, mukavahan sitä kieltä olisi osata paremmin. Totta kai on tarkoitus sitä oppia. Hiljalleen olen alkanut sitä hahmottaa, ja kyllähän Italiassa sitä arvostetaan, jos osaa puhua italiaksi. Semmoisilla pienillä asioilla on suuri merkitys.