Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

”Jostain syystä parisuhteet eivät natsaa ja lapsia ei synny – yksin eläminen voi olla tietoinen valinta, mutta se voi olla myös pakkopaita”

Tane on seitsemänkymmentä ja sinkku. Vasta vanhan äitinsä kuoltua hän opetteli kodinhoidon alkeet. Tanella ei ole sisaruksia eikä lapsia. Hän tuntee itsensä hyvin yksinäiseksi. Tanen kaltaisia riittää. Lesket, eronneet, opiskelijat, maaseudun poikamiehet tai muuten vaan yksin olevat – kaikkiaan yhden hengen talouksia on jo lähes puolet Suomen ruokakunnista. Jostain syystä parisuhteet eivät natsaa ja lapsia ei synny. Elämä vain vilistää. Äkkiä pää on harmaa. Yksin eläminen voi olla tietoinen valinta. Se voi olla myös pakkopaita. Tahaton yksinolo voi johtaa pahimmillaan masennukseen. Yksinäinen aistii kehon kivutkin muita voimakkaammin. "Googlettamalla yksinäisyys antaa 12 900 000 hakutulosta." Yksinäisyyden torjuntaan on konsteja. Ota koira – tai mies. Mene tinderiin tai sokkotreffeille. Miten olisi sosiaalinen harrastus, vaikkapa perinteiset lavatanssit? Googlettamalla yksinäisyys antaa 12 900 000 hakutulosta. Silti Tane on yhä yksin. Yle Areenalla pyörii riipaiseva dokumentti helsinkiläisen miehen hautajaisista, joihin ei tullut yhtään saattajaa. Pappi kertoo, että tällaisia tilanteita on yhä enemmän. Jos yksinäinen vainaja ei kuulu kirkkoon, hänet viedään ilman minkäänlaista muistotilaisuutta suoraan krematorioon. Minua puistatti, kun katsoin ohjelmaa. Olisipa jokaisella edes ne neljä ystävää, jotka hoitaisivat hänelle arvokkaat loppumetrit. Eikä saattoväen puute vaivaa vain isoja kaupunkeja. Jämsässäkin toimii vapaaehtoisten arkunkantajien rengas. He tarttuvat kantoliinoihin silloin, kun muita ei löydy. Nurinkurisesti ihmiset voivat olla yksinäisiä jopa keskellä suurkaupunkia. Siinä syy, miksi herkkänä ihmisenä ahdistun katuvilinästä ja toisten ohi kulkemisesta. Maaseudulla on ihmisiä harvassa, mutta kaikki ovat tuttuja. Toisista pidetään edelleen jonkinlaista huolta. Oli ilahduttava uutinen taannoin, että Jämsänkoskelle on perustettu itsensä yksinäiseksi tuntevien miesten porinaporukka. Sellaisia tarvitaan paljon lisää. Tuli mieleen myös näkökulma uskonnon puolelta. Ei ihme, että jehovan todistajien joukko kasvaa. He kun löytävät ovilla kiertäessään ne, joilla on juttukaverin puutetta ja elämän ongelmia. Olisiko meillä muillakin tuosta jotain opittavaa? Voisiko esimerkiksi Pihlajalinna palkata sairaalan odotusauloihin henkilön, joka herkällä korvalla kyselisi, tarvitseeko joku siellä istuva lääkärin lisäksi juttukaveria ja ystävää? Kirjoittaja on jämsäläinen vapaa toimittaja.