Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Tulospalvelu Podcast Kaupallinen yhteistyö

Jämsän yöelämän uusin tulokas avannee ovensa jo ensi viikolla – Yrittäjänä ravintolabisneksestä tuttu Jari Kunnari: ”Vaimon käskyn alta omiin hommiin”

Jämsän yöelämässä paljon vuosien varrella vaikuttanut Jari Kunnari on palannut kaupungin ytimeen uuden baarin kera. Mies avaa Ravintola Winskin perinteikkäässä ”Jokkarin” tilassa, jossa toimi viimeisimmäksi konkurssiin joulukuussa asetettu Ravintola Jokilaakso. – Vaimon ensireaktio oli, että ”hulluhan sä olet”, mies kertoo ja naurahtaa makeasti perään. Kunnari toivoo, että Ravintola Winskin ovet saadaan auki jo ensi viikon perjantaina 12. huhtikuuta. Ei vain nuorille, vaan kaikenikäisille asiakkaille Liiketila on Kunnarille entuudestaan tuttu, sillä hän oli mukana perustamassa Ravintola Jokilaaksoa. Liiketilassa on tehty pientä pintaremonttia, mutta mitään suurempaa muutosta ei ole tarkoitus tehdä. Pubin puolella tulee soimaan iskelmä ja yökerhon puolella kunnon diskomeininkiin virittäydytään hittibiisien ja uudempien kappaleiden tahdittamana. – Tänne on tehty remontti vuonna 2017, joten mitään suurta ei tarvitse tehdä. Tarkoitus on luoda paikka, missä viihtyvät eri-ikäiset asiakkaat. Yökerhossa ei soiteta teknoa, vaan yleismusiikkia, Kunnari kertoo. Idea uuden ravintolan perustamiseen syntyi vähän kuin itsestään. – Kun kuulin Jokilaakson lopettavan, ajattelin, että helkkari siinähän olisi hyvä paikka. Tulin käymään tilassa, ja siitä se oikeastaan lähti, Kunnari kertoo. Montun kanssa yhteistyötä Kunnari pyöritti monta vuotta Bar Tonaa Jämsänkoskella kunnes myi sen nykyisille yrittäjille vuonna 2017. Sen jälkeen mies paiski töitä vähän aikaan Jokilaaksossa, mutta jättäytyi sitten ravintolan toiminnasta pois. Viime kesästä lähtien Kunnari on työskennellyt vaimonsa Katja Kunnarin sekä Pia Ahlholmin pyörittämässä Bar Montussa. – Nyt pääsen vaimon käskyn alta omiin hommiin, hän vitsailee. Mies lupaa, ettei hän Monttua jätä, vaikka Winskin ovet aukeavatkin. Winskin tiskin takana nähdään myös muuta Montun henkilökuntaa. –Teemme yhteistyötä Montun kanssa ja käytämme samaa henkilökuntaa, tämä on vähän tällaista perheyrittämistä. –Winskissä tulee olemaan viikonloppuisin seitsemän ihmistä töissä ja järjestyksenvalvojat päälle. Aion olla jatkossakin arkisin Montussa, ja vaimoani nähdään varmasti täällä töissä, Kunnari kertoo. Tällä hetkellä ajatuksena on, että Winski on auki keskiviikosta sunnuntaihin. Ovet aukeavat illansuussa ja viikonloppuisin bailataan neljään. –Katsotaan, miten homma lähtee rullaamaan. Ainakin aluksi laitamme arkisin ovet kiinni aiemmin. Yökerhojen ja baarien vaihtuvuus on Jämsässä kohtuullisen vilkasta. Kunnari kuitenkin uskoo, että uudelle ravintolalle on kysyntää. – Ihmiset ovat haikailleet Jokilaakson perään ja pyydelleet minua takaisin Jämsän keskustaan. Helpommalla varmasti pääsisi palkkahommissa, mutta yrittämisessä on oma viehätyksensä, jota on vaikea selittää, Kunnari kertoo.