Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Some-öykkärien oppivuodet

Elämme pikailmiöiden aikakautta. Hyvä puoli on se, että kuten ilmiöt ylipäätään, ne tulevat, menevät ja unohtuvat. Huono puoli taas on se, että ne tulevat ja menevät niin nopeasti, ettei niitä ehditä (tai viitsitä) kyseenalaistaa. Muistatteko vielä, kun vuosikymmenen alkupuolella joka toinen puolijulkkis ryhtyi bloggaajaksi? Oli matkablogia, viihdeblogia, lifestyleä ja pelkkää styleä, ja aidosti hyvät, ammattimaiset bloggaajatkin saivat osansa tästä hyökyaallosta. Onnetonta tekstintuottokykyä ja virheiden määrää seliteltiin lukihäiriöllä, vaikka oikeampi termi olisi ollut laiskuus. Sitten vlogit ja tubevideot pelastivat julkkisbloggaajat kirjoittamisen tuskalliselta vaivalta, ja ilosanoma levisi muidenkin itsensä toteuttajien keskuuteen. Markkinat valtasi uuden ajan lukihäiriö nimeltä autocorrect, ja tavallinenkin kansa riehaantui. Sen piikkiin on oikein hyvä laittaa kaikki, mikä menee pieleen. Kaikkihan sen ymmärtävät, että autocorrect tekee niitä omia temppujaan ihan itsekseen. Ei se kirjoittajan vika ole. Niin kuin ei sekään, jos joku ymmärtää tekstin väärin. Tiedättehän, jos joku vaikka kirjoittaa Facebookissa haluavansa antaa naapurin kissalle napin otsaan, niin eihän se sitä tarkoita, että hän haluaisi tappaa kyseisen kissan. Jos joku alkaa tuollaisia vihjailla ja puhua vaikka lakipykälistä, niin niitä hölmöläisiä oikaistaan lauseilla ”milloin mä muka niin sanoin” tai ”ooksä tyhmä vai etkö vaan osaa lukee”. Sitten asiasta riidellään tämän tuntemattoman kommentoijan kanssa niin kauan, kunnes toinen ”jättää tämän nyt tähän, kiitos ja hauskaa elämää sulle kumminkin”. Nämä mihinkään johtamattomat some-riidat saivat uuden ulottuvuuden, kun keski-ikäiset some-öykkärit oppivat stalkkaamaan. Se on tässä tapauksessa sitä, että mennään vakoilemaan vastapuolen profiilia ja etsitään sieltä joku yksityiskohta, minkä avulla päästään henkilökohtaisten loukkausten tasolle. Sitten tullaan alakouluikäiseksi taantuneena ja voitonriemuisena julistamaan, että ”oot niin idiootti et sääliks käy sun koiria” tai ”oot niin tyhmä ettei hiuksetkaan viihdy sun päässä”. Yksi hyvä tapa on myös ottaa kuvakaappaus jostain huonosta kuvasta ja jakaa se kaiken kansan nähtäväksi. Nämä ovat kilttejä esimerkkejä, mutta ihan oikeasti, aikuiset ihmiset. Sitten samaan hengenvetoon kauhistellaan, mikseivät nykyajan nuoret enää kunnioita muita ihmisiä, miten ne ovat niin ilkeitä ja miksi niillä on niin paha olla. Niin, miksiköhän?