Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Kirja-arvio: Kun trauma mykistää eli kertomus sotalapsesta ja sotalapsen lapsesta

”Ikkunassa istuva poika ei sanonut sanaakaan niiden kuuden viikon aikana, jotka hän oli täällä. Ilmeisesti hän odotti äitiään, joka ei koskaan tullut. Hän ei leikkinyt toisten poikien kanssa.” Näin kirjattiin nelivuotiaan Timo Takasen potilaskertomukseen ruotsalaisessa Kruununprinsessa Lovisan lastensairaalassa vuonna 1942. Keuhkokuume parani, mutta suru, se jäi. Sitä on purkanut auki Timon tytär Anna Takanen kipeänkauniissa teoksessaan. Ruotsalainen näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja Anna Takanen halusi selvittää isänsä tarinan ymmärtääkseen mistä oikeasti johtui murhe, joka asui taitavasti piilotettunakin tuossa isokokoisessa komeassa miehessä ja joka toistui Suomen-mummon Saaran poskille läiskähtävinä suurina kyyneleinä. Ja jonka hän tuntui välillä aaltoilevan myös itsessään. Syntyi teos Sinä olet suruni (Gummerus, suom. Leena Vallisaari ). Timon isä, karjalainen Väinö Takanen kaatui sodassa, ja yksinhuoltajaäiti teki raskaan päätöksen lähettää esikoisensa sotalapseksi. Pikkuveli Leevi jäi kotiin. Siitä alkoi kaikkia kolmea kalvava kaipuu, vaikka asiat näennäisesti järjestyivät. Timo sai Ruotsinmaalta kelpo vanhemmat, valmistui aikanaan poliisiksi ja perusti oman hyvän ja rakkaan perheen. Myös Suomessa elämä asettui jengoilleen. Timoa vaivannut häpeä siitä, että maa, jonka piti kasvattaa hänet, petti ja että oma äitikin hylkäsi hänet, ei kuitenkaan ottanut laantuakseen ennen kuin tytär oli saanut suuren urakkansa valmiiksi ja testannut sen aitouden ja perille menevyyden isolle yleisölle näytelmänsä Fosterlandet (Isänmaa) muodossa. Kirjoittaja ja kohde olivat käyneet läpi monet riidat, isä oli hankala, vastentahtoinen haastateltava, kunnes lopulta ymmärsi itsekin, miten vapauttavasta teosta oli kysymys. Kokemukseen saattoivat tuhannet samaistua. Se oli jaettavissa niin Suomessa kuin Ruotsissa. Ruotsalaisen teatterin ensi-illassa Helsingissä 2015 Takasen veljekset, Timo ja Leevi, joutuivat yleisön joukossa valokeilaan ja vastaanottivat mahtiaplodit. Se, että Timon äiti Saara oli useat kerrat yrittänyt saada poikaansa Ruotsista takaisin, tuli ilmi vasta vuosikymmenien päästä löytyneestä kirjeenvaihdosta. Sotalapsen mielenrauhan voi sanoa näin olleen hänen kahden äitinsä taskussa. Toinen halusi lapsensa takaisin, toinen halusi pitää lapsensa, eikä kumpikaan kertonut siitä pojalle. Suomeen Timo tuli käymään ensimmäisen kerran vasta teini-iässä. Hänen yhteydenpitonsa isänmaahan ja omiin ihmisiin käynnistyi aran uteliaasti. Että tästä kaikesta syntyi myös kirja, tuntuu lukijasta itsestäänselvyydeltä. Annan aineisto olisi varmaan riittänyt useampaankin kirjaan. Herkälle taiteilijalle ja draaman tunnistajalle tarinan työstäminen on epäilemättä ollut paitsi rankka myös palkitseva kokemus. Lukija ihailee teoksen syvyystasoa ja empatiaa sekä sen kaunista, selkeää ja runollista kieltä. Kirjailijan oma elämäntarina polveilee hienosti mukana. Finne-pilkka koulussa satuttaa, mutta kun aikaa menee, Anna kääntää mielipahan voitokseen. Hän on osoittanut, miten ikävätkin muistot ja menetykset on parasta puhua läpi ja miten ne voivat jalostua ja hioutua paremmaksi elämäksi. Takasten kohdalla tämä merkitsi mahdollisuutta tukahdutetuille tunteille, keskinäiselle ymmärtämykselle, veljesrakkaudelle sekä perheitten lähentymiselle, serkusten ystävystymiselle. Kerteselästä Jämsässä Keski-Suomessa yhtä lailla kuin Roslagenin saaristosta Ruotsin itärannikolla tuli sukua yhteen kokoavia asemapaikkoja. – Sotalasten tarinat ansaitsevat tulla näkyviksi. Kaikki.