Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Jämsä ensin -henki on mahdollinen, sanoo Pertti Peltola mielipidekirjoituksessaan

John F. Kennedy sanoi aikoinaan, että koko maailmankaikkeudessa on olemassa vain yksi ikuisesti muuttumaton ja varma asia, nimittäin se, että mikään ei ole varmaa ja muuttumatonta. Muutos on itse asiassa se perustavaa laatua oleva asia, joka erottaa elävän kuolleesta. Haluammehan elää! Englantilainen filosofi ja valtiomies Francis Bacon huomasi jo 1500- ja 1600-lukujen taitteessa, että asiat muuttuvat huonompaan suuntaan itsestään, ellei niitä tarkoituksellisesti muuteta parempaan suuntaan. Muutos vaatii kuitenkin aina energiaa. Epäjärjestys ja huono henki syntyvät itsestään, mutta siivous vaatii vaivannäköä ja voimia. Muutoksen tekeminen on meille ihmisille kuitenkin aina äärettömän vaikeaa sekä yksilö- että yhteisötasolla. Jo vanha elämänohje varoittaa meitä: ”Jos aina teet sitä, mitä ennestään osaat, pysyt aina sillä tasolla, millä ennestään olet.” Nykymaailmassa uudistumiskyky on kuitenkin elinehto. Muutoksissa pärjääminen erottelee ne, jotka ajattelevat tiedän jo kaiken niistä, jotka ajattelevat haluan oppia uutta. Edelliset vain yrittävät suojautua muutoksilta, kun jälkimmäiset ovat valmiita kohtaamaan muutokset ja vaikuttamaan niihin. Mutta pääsemme eteenpäin vain analysoimalla yhdessä voimamme, heikkoutemme, mahdollisuutemme ja uhkamme. Ulkopuolisilta emme saa apua. He käyttävät heikkouttamme hyväksensä. Hyvin toimivissa yhteisöissä syntyy yhteisistä päätöksistä, yhteisistä kokemuksista ja yhteisistä elämyksistä ryhmänoste, joka kannattelee vaikeuksissa. Jämsässä meidän perusarvomme ovat virallisesti: 1. yhteistyökykyisyys, 2. palveluhenkisyys ja 3. avoimuus. Pelkästään noudattamalla niitä meidän pitäisi pärjätä muuttuvassa maailmassa. Mutta yhteistyön ehdoton edellytys on aina keskinäinen luottamus. Vain sen avulla syntyy me-henki, Jämsä ensin! Henki on elämä!