Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Lehdessä 30 vuotta sitten: Suuret puhelinlaskut kiusanneet pitkään Hallin asukkaita – Mänttään soittaminen kalliimpaa kuin Jämsään

Koillis-Häme perjantaina syyskuun 15. päivänä vuonna 1989. Ylisuuret laskut pian historiaa Suuret puhelinlaskut ovat pitkään kiusanneet Kuoreveden Hallin asukkaita. Lähivuosina maksut ovat kuitenkin putoamassa. Hallissa keskusteltiin muutama vuosi sitten tiukkaan sävyyn siirtymisestä Jämsän verkkoryhmästä Ruoveden verkkoryhmään. Taustalla oli erityisesti Tampereen ja Hämeenlinnan suuntaan otettujen puheluiden kalleus. Vaikka hämäläisiä ovatkin, hallilaiset joutuvat soittamaan oman lääninsä pääkaupunkeihin kaukopuhelutaksoilla. Myös puhelinyhteys Mäntään on ongelma, sillä suuri osa hallilaisten käyttämistä valtion palveluista sijaitsee Mäntässä. Puhelut kulkevat kuitenkin verkkoryhmärajan yli, eli hinnat ovat paikallispuhelua kovemmat. Jämsän Telemyymälän aluemyyntipäällikkö Hannu Pienmäki lupaa kuitenkin Hallin väelle parempia aikoja. – Vuoden vaihteessa siirrytään järjestelmään, jossa läänien koko alueella maksetaan paikallispuhelutaksan mukaan. Hallissa paikallispuhelutaksan päähän tulee Keski-Suomen läänin lisäksi Ruoveden verkkoryhmä, eli Mäntän suunta halpenee. Hallin asukkaille tilanne on erityisen edullinen, sillä Telen selvityksen mukaan alueen puhelut suuntautuvat lähes yhtä paljon Jämsään kuin Mänttäänkin. Hallilaisten puhelinlaskuja ei ole vertailtu. Yleisesti tiedetään, että maakunnissa laskut ovat kaupunkeja suurempia, koska asioita on hoidettava enemmän puhelimitse. Kuoreveden lukuja nostavat myös varuskunnan kaukopuhelut.