Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Eurovaalikone Podcast Kaupallinen yhteistyö

Harmonikka soi seitsemän tuntia Jämsän Äijän aukiolla – Ilmaistapahtuman esiintyjämäärä lähentelee sataa

Riikka Turkin haaveissa oli jo pitkään pyörinyt ajatus isosta harmonikkatapahtumasta. Viime kesänä idea tuli uudestaan mieleen ja musiikkiopistolla harmonikansoiton opettajana toimiva nainen päätti, että on toteutuksen aika. Lauantaina haave käy toteen, kun Jämsän Äijän aukiolla alkaa kello 10 Kevyesti palkeilla -harmonikkatapahtuma. Pitkin päivää esityksiä on myös viereisellä terassilla. – Tapahtuma kerää kokoon Jämsän ja Kuhmoisten harmonikansoittajaryhmät. Mistään pienestä tapahtumasta ei ole kyse, sillä soitto soi seitsemän tunnin ajan. Mukana on harmonikansoittajia ja muita esiintyjiä kaikkiaan 79. – Kantavana ajatuksena minulla oli toteuttaa ilmaistapahtuma, johon esiintyjät tulevat palkkiotta ja yleisölle on vapaa pääsy. Tapahtumalle oli ilmeisesti tilausta, sillä kukaan esiintyjistä ei kieltäytynyt. Tapahtuman nuorin esiintyjä on vasta neljävuotias, vanhin taas 80 vuoden kieppeillä. Monipuolista harmonikan soitantaa Lauantaisen tapahtumapäivän alkajaisiksi Peppi Pitkätossu leikittää ja laulattaa lastenkonsertissa. Harmonikansoitosta vastaa Jämsän Junioriharmonikat esittäen muun muassa Daruden Sandstormin . – Luvassa on vauhdikas hyvän mielen aamujumppa lapsille ja aikuisille. Lastenmusiikin jälkeen viisihenkinen Vapaapääsy viihdyttää toriyleisöä perinteisellä pelimannimeiningillä laulaen ja soittaen. Puolilta päivin Kaksrivi-Katjalaiset soittavat kansanmusiikin tahtiin Katja Lampisen johtamana. Yhden aikaan tanssitaan kesää kohden, kun Jämsän Tanhuujien lasten ja nuorten ryhmät Lystikkäät ja Näpsäkkäät vetävät jalalla koreasti Vapaapääsyn hoitaessa soitannan. Tanssien koreografiat ovat Eetu Laitisen käsialaa. Vuosikymmeniä toiminut Jämsän Soimannit heiluttavat palkeita perinteisen harmonikkamusiikin tahtiin kahdesta eteenpäin. Kuhmoisten Pelimannien esiintyessä kuullaan lukuisia muitakin soittimia kuin harmonikkaa. Elokuvasävelmiä tulkitessa solisteina toimivat Arja Wirzenius, Raimo Virtanen ja Ari Kajander . Jämsän Harmonikkaladyistä osa on aloittanut harmonikansoiton vasta aikuisena. Lauantaina porukka esittää taitonsa viihdemusiikin tulkitsijoina. Ilmoille soljuvat niin Satumaa, Suklaasydän, Vanhan veräjän luona kuin Ranskalaiset korotkin . Viiden aikaan illalla Jämsän Äijän aukiolla keräännytään yhteisesitykseen. – Tarkoitus on, että tapahtuma on iloinen ja kepeä kesän toivotus. Toivottavasti ihmiset viihtyvät paikalla mahdollisimman pitkään, Turkki sanoo.