Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Sodassa tehtiin, mitä käskettiin

Vanha mies istuu sängyn laidalla. Hän kertoo, miten kauhea oli sota. Kun oli nälkä ja paleli. Kun pelotti ja oli ikävä. Kun kaikki ympärillä särkyi – sillat, talot, tiet ja ihmiset. – Itse haavoituin selkään ja päähän, sanoo veteraani Lauri Järvinen , 96. Hän muistelee aikaa, jota moni muu ei enää muista. Meille nuoremmille sota on historian havinaa, mutta Laurille se on kuin eilistä päivää. Melkein neljä vuotta hän oli rintamalla. Raskas aika jätti jälkensä koko elämään. – Jos nuorempana katsoin esimerkiksi sotaelokuvan, valvoin sen jälkeen monta yötä. Vieläkin sodan muistelu on käy tunteisiin. Se vie voimat. Yhä vielä sota tulee välillä uniin. Ei kysytty, lähtisitkö Lauri oli torpan poika. Perheeseen kuului äiti, isä ja kymmenen lasta. Lauri sijoittui lapsikatraan keskivaiheille. Työtä, työtä ja työtä oli jo pikkupojan elämä Haaviston kylällä. Ainaista raatamista oli arki - niin kauas kuin muisti kantaa. Sotaan hän lähti 18-vuotiaana. Silloin ei kysytty, lähtisitkö. – Lähdettävä oli, kun käsky tuli. Ja sodassa tehtiin, mitä käskettiin. Yli kaksi vuotta hän oli rintamalla ennen kuin pääsi ensi kertaa lomalle. Sotilaspassissa lukee asemapaikkana Syväri. Passin välissä on myös lisälehti, jossa lukee Muonio ja Olos-tunturi. Pitkälle piti Haaviston pojan tarpoa, kunnes sota viimein loppui. Kauheimpana muistoissa on juuri Lapin sota. Kun Suomi kuvitteli, että sota päättyy, se alkoikin uudelleen. Pojat vietiin kairaan ilman kunnon huoltoa. He näkivät, miten saksalaiset tuhosivat kaiken. Erään kerran Lauri sinnitteli viikon yhdellä ainoalla sokeripaketilla. Mitään muuta suuhun pantavaa ei ollut. Kurjia muistoja on muitakin. – Kymmenen asteen pakkasessa monta poikaa putosi jäiseen puroon. Vaatteet piti kuivatella päällä, kun nuotiota ei saanut sytyttää. Jäin hoitamaan kotitaloa Kun Lauri tuli sodasta, hän oli 22-vuotias. Kotona oli vastassa vanha torppa, sairaalloinen isä ja iso sisaruslauma. Perheen suruksi Laurin vanhin veli oli kaatunut Ihantalan taistelussa. Jämsänkosken tehtaalla olisi ollut sodan jälkeen töitä. Lauri sai työpaikan, mutta äiti sanoi ei. Kuka hoitaisi talon ja pellon, jos poika menisi tehtaalle? – Niin jäin kotitaloon. Meillä oli kaksi lehmää, hevonen, kanoja ja kukko. Siitä alkoi uuden elämän rakentaminen. Vierelle löytyi Alma-vaimo, ja pariskunta sai kolme poikaa. Vuonna 1975 he rakensivat uuden talon mukavuuksin. Uutta elämää avitti traktorin hankinta. Laurista tulikin kylän traktorimies numero yksi. Hän teki naapureillekin peltotöitä, vaikka yötä myöten. – Ihan pelotti, kun puhelin soi. Joku siellä aina pyyteli hommiin. Myös Pitkäläntien hoito lankesi Laurin vastuulle useiden kymmenien vuosien ajaksi. Kylän ensimmäinen Mosse Työnteko piti elämää raiteilla ja perhettä leivässä. Rikastumaan ei päässyt, mutta traktoria tuli vaihdettua välillä uuteen. Lauri oli Haavistossa myös ensimmäisiä auton omistajia. – Kyllä kansa kohahti, kun ostin Mossen vuonna 1959. Pitkän ikänsä salaisuudeksi Lauri ei keksi muuta kuin kovan työnteon. Lomia ei ole tullut pidettyä. – Enkä lähtisi Kanarialle vieläkään, vaikka joku muu matkan maksaisi. Veteraani asui pitkään kotonaan Haavistossa, mutta vuoden päivät hän on nyt viettänyt hoivayksikössä. Hoitoa hän ei moiti. Veteraanista pidetään huoli.