Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Terveisiä silakkavyöhykkeeltä

Matkailu kotimaassa on saanut uutta säpinää, koska reissut maailmalle ovat joko kiellettyjä tai sitten eivät kuulu suositeltujen listalle. Mikäpä siinä, kotimaamme luonto on kesällä (ja syksyllä, talvella ja ehkä keväälläkin) kauneimmillaan. Jo ajomatkat eri puolille maata tuottavat iloa; alati vaihtuvat maisemat, metsät, pellot ja järvet vuorottelevat. Kesäisin olemme tavanneet tehdä reissun Poriin. Sinne matkasimme taas, vaikka vetovoimaiset jazzit ja SuomiAreenakin jäivät pandemian jalkoihin. Porin tori on elävä kesäisin, musiikkia myöten. Mutta sen ympäristön talot ovat ankean näköisiä. Itse asiassa tympeämmän näköistä torin tienoota ei ole kuin Porissa. Onneksi jokiranta on viehättävä vanhoine rakennuksineen ja kun hieman noustaan, ovat edessä muiden muassa hieno raatihuone ja aivan upea teatteritalo. Satakunta on silakkavyöhykettä, kuten maamme rannikko muutenkin. En sano, enkä väitä, että keskisessä tai itäisessä Suomessa ei ymmärrettäisi silakkaa herkuksi, mutta kokemusperäisesti tiedän kalatiskien tarjonnassa silakan osuuden lähellä rannikkoa olevan merkittävästi suuremman kuin kalatiskeillä muualla maassa. Sisävesien äärellä, kuten Jämsässä ja Kuhmoisissa, syödään muikkua. Hyvää sekin. Maakuntaidentiteettiäni ei kuitenkaan määritä silakka tai muikku. Jos olisin syntynyt joitakin kuukausia aikaisemmin kuin synnyin, olisin savolainen. Muikun erinomaisuudesta kertoi pohjoiskarjalainen äitini, mutta hänkin oppi Satakunnassa valmistamaan ja syömään silakkaa, myöhemmin Norjassa kasvatettua lohta, kun sen hinta tipahti liki silakan hintaiseksi. Jossain vaiheessa silakka kelpasi vain minkkien rehuksi. Alussa mainitun raatihuoneen kellarissa on hieno holvikattoinen ravintola, jonka kalapöydässä silakka on pääroolissa. Tuhti annos kalaa monessa muodossa oli tarjolla jo alkupalapöydässä ja lämpimänä siinäkin silakkaa. Lähtiessämme ulkoilmaan olimme silakkaa niin täynnä, että Kokemäenjoen lokitkin alkoivat lennellä ympärillämme. Olisiko muikkuvyöhykkeellä -Jämsässä- tilaa omalle kalaravintolalle? Päijänne menu olisi hieno juttu ja ehkäpä nykytrendien mukainen. Todellista lähiruokaa, joka siirtyisi kirkkaista vesistä tuoreena kokin käsittelyyn ja siitä lautaselle. Eikä kaivattaisi silakkaa. Ehkä?