Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Kuhmoisten uuden koulun paikasta päätetään maanantaina – Edessä liki 6 miljoonan euron investointi

Kuhmoisten yhtenäiskoulu rakennetaan joko nykyisen pallokentän kohdalle tai hieman siitä pohjoisemmaksi, lähelle liikuntahallia siten, että kenttä jäisi nykyiselle paikalleen. Asiasta päättää Kuhmoisten kunnanvaltuusto maanantaina 13. tammikuuta. Jos uudisrakennus tulee pallokentän kohdalle, voidaan uusi kenttä rakentaa purattavan A-rakennuksen paikalle. Uuden, yksikerroksisen koulurakennuksen kooksi tulee noin 2000 neliömetriä. Investoinnille on annettu hintakatoksi 5,7 miljoonaa euroa. Kuhmoisten koulukeskuksen nykyisissä rakennuksissa on tehty useita rakenne- ja sisäilmatutkimuksia vuodesta 2015 lähtien. Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että rakennukset vaatisivat laajan saneerauksen. Myös koulun henkilökunta on oireillut sisäilmasta.