Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Kirjastojen sulkuaika jatkuu toukokuun puoliväliin– Myös palautuslaatikko poistui käytöstä

Valtioneuvosto jatkoi kirjastojen sulkuaikaa. Tämän takia Jämsän kirjaston kaikki toimipisteet ovat kiinni 13. toukokuuta saakka. Kirjasto ei ota tällä hetkellä vastaan kirjojen palautuksia, sillä aluehallintovirasto tiukensi tiistaina linjauksiaan. Myöhästymismaksuista ei kuitenkaan tarvitse murehtia, sillä aineistojen eräpäivät on siirretty automaattisesti eteenpäin. – Eräpäiviä siirretään automaattisesti niin pitkälle kuin tarvitsee. Niistä asiakkaiden ei tarvitse murehtia, kertoo kirjastotoimenjohtaja Merja Mäkinen . E-aineistot ovat normaalisti asiakkaiden käytössä. – Olemme itse asiassa lisänneet aineistojen lisenssejä, jotta lainattavaa riittäisi mahdollisimman monelle. Keski-Kirjastot ovat yhteisesti siirtäneet 20 000 euroa painetusta aineistosta e-aineistojen lisälisensseihin. Mäkinen vinkkaa, että kirjastojen henkilökunnan tavoittaa normaalisti puhelimella ja sähköpostilla, jos asiakkailla on kysyttävää esimerkiksi e-aineiston käytöstä.