Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Satuverstas alkoi 20 vuotta sitten yleisöryntäyksellä – ”Oikein säikähdin, että ei kai nuo kaikki ihmiset ole tulossa tänne”

Kivipankin Satuverstaalla juhlitaan viikon päästä tapahtuman 20-vuotista taivalta. Lasten tapahtumaa ideoimassa ollut Liisa Toivola muistaa hyvin millaiset tunnelmat Kivipankilla oli sinä syksyisenä lauantaiaamuna, kun historian ensimmäinen Satuverstas oli alkamassa. –  Mietin vähän ennen kymmentä, että tuleekohan ketään paikan päälle. Sitten vilkaisin ikkunasta sillalle päin ja oikein säikähdin, että ei kai nuo kaikki ihmiset ole tulossa Satuverstaaseen. Suoraan sanottuna meille tuli oikein paniikki, kun emme olleet varautuneet suureen suosioon. Lapsiperheitä tuli paikan päälle paljon enemmän kuin tapahtuman ideoijat Toivola, Anne-Mari Rautiainen ja Sirkka Heikkinen olivat uskaltaneet edes toivoa. Lopulta sunnuntaille piti jopa keksiä pikaisesti lisäohjelmaa, että kaikille tulijoille olisi tarjolla tekemistä. Satuverstaan perusrunko oli jo ensimmäisellä kertaa samantyylinen kuin nykyään. Jo tuolloin perusajatuksena oli valita joku kirjailija, jonka tuotannon pohjalta ideoitiin musiikkiin ja kädentaitoihin suuntautuvia toimintapisteitä. Ensimmäisessä satuverstaassa touhuttiin Peppi Pitkätossun ja Vaahteranmäen Eemilin maailmassa. Myös tapahtuman ajankohta on ollut aina sama. Ankeaan syysviikonloppuun luodaan mukavaa ohjelmaa perheille. –  Tämä tapahtuma sattui loksahtamaan paikalleen tosi hyvin, Toivola iloitsee. Satuverstaalla kierrätysmeininkiä Ensi viikonloppuna järjestettävä 20. satuverstas on kokoelma uutta ja vanhaa. Tapahtuman järjestelyissä mukana oleva Kaisa Aho kuvailee, että mukaan on otettu vuosien varrelta kivoiksi koettuja juttuja, mutta myös täysin uutta tekemistä. Lauantaina paikan päälle saattaa saapua myös yllätysvieras. Tuttuun tapaan alakerta on varattu erilaisille toimintapajoille. Uutuutena mukana on kangaskassipaja. –  Siellä on kierrätysmeiningillä vanhoista t-paidoista tehtyjä kassipohjia, joita lapset saavat koristella. Lisäksi luvassa on neljä askartelupistettä ja maalauspaja. Yläkerran puoli tuntia kestävissä ohjatuissa työpajoissa on luvassa monenlaista puuhaa höpsökärpäsestä mökottävään Molliin. Mörkojen juhlassa puolestaan selviää, ettei Satuverstaan mörkö olekaan pelottava tyyppi ja pienten lasten laulutuokiossa musisoidaan Hannele Huovin laulujen tahtiin. Kirjatehtaassa puolestaan lapset pääsevät tuunaamaan kirjastosta poistetuista kirjoista uusiokirjoja. Lauantaipäivä loppuu ja sunnuntai alkaa Peppi Pitkätossun ja Polina Ruohon yhteisellä jammailutuokiolla, joka samalla nivoo yhteen nykypäivän ja Satuverstaan alkutaipaleen.