Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Pajulahden sataman remontti valmistui aikataulussa – Uusien laitureiden on laskettu kestävän vuosikymmeniä

Pajulahden sataman laituriremontti on valmis. Ensimmäiset veneet ilmestyivät paikoilleen jo keskiviikkona, mutta virallisesti satama on käytettävissä helatorstaina. Laituripaikkoja Pajulahdessa on nyt 66, rantavenepaikkoja lähes 40. Uusien laiturielementtien mitoituksen vuoksi laituripaikkoja on nyt muutama vähemmän kuin aiemmin. Laituripaikkoja on vapaana enää pari. Satamia varten on työohjelmassa varattu tälle vuodelle 200 000 euroa, josta Pajulahden laiturit veivät noin 130 000 euroa. Kokonaiskustannuksia nostavat lisäksi maanrakennustyöt ja materiaalit, sähkötyöt ja tarvikkeet sekä muun muassa septin uudelleensijoitus. Satamamäärärahoista on tarkoitus kustantaa lisäksi ainakin pilssivesien talteenottojärjestelmän rakentaminen Hulkkioon. – Muut kohteet mietitään sitten, jos rahaa vielä jää. Venerantoja on huonossa kunnossa vielä paljon, sanoo Jämsän satamista vastaava puutarhuri Satu Korpela . Pajulahden satamaan ei ainakaan hetkeen tarvitse sijoittaa enempää. Nyt asennettujen laitureiden on määrä kestää seuraavat 50 vuotta – mikäli jatkuvaa ylläpitoa ei laiminlyödä. Korpela ennakoi, että rikkoontumisia tulee jossain vaiheessa varmasti, ja ne on korjattava. Suurin työllistäjä ovat perinteisesti jään aiheuttamat vauriot, joihin ei pysty ennalta varautumaan ja jotka vaihtelevat joka vuosi. – Vaikka meillä ei nyt ollutkaan niin sanotusti kunnon talvea, tekivät jäät kuitenkin tuhojaan rikkomalla laiturirakenteita, siirtämällä betonisia veneluiskien elementtejä ja maatukia ja nostamalla korkeat maavallit venerantoihin, monessa paikassa ensimmäistä kertaa ikinä, Korpela kertoo.