Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Hiljaisen viikon mietteitä Pertti Peltolalta

Hiljaisuus voi olla sekä ulkoista että sisäistä. Ulkoista hiljaisuutta kuvataan usein äänettömyydellä ja liikkumattomuudella, sisäistä hiljaisuutta tyyneydellä ja rauhallisuudella. Sisäisen kokemusmaailman hiljaisuus vaatii myös ulkoisen maailman hiljaisuutta, äänettömyyttä. Hiljaisuus herättää meidät kysymään, mikä on olennaista ja merkityksellistä. Tärkeää on tajuta elämän oikeat mittasuhteet, oma paikkansa ja tehtävänsä. Syrjään vetäytyminen on välillä tarpeen, jotta ihminen voisi hahmottaa yhä monimutkaisemmaksi käyvää elämää. Yhteiskuntamme ja elämänmuotomme muuttumisessa hiljaisuus on tie eteen-päin. Olennaista elämässä on se, mikä jää jäljelle, kun kaikki muu on mennyt tai menetetty. Aikamme moniarvoinen ja yksilöllinen elämäntapa pakottaa meidät näkemään hiljaisuudessa, ei ainoastaan äänettömyyden, vaan laajemmin elämän syvyysulottuvuuden. Uskonnolliset yhteisöt järjestävät hiljaisuuden retriittejä. Entä miten meidän sitten tulisi elää kristillisen perinteemme mukaan? Kirkkoisä Ireneuksen mukaan Jumala ei halunnutkaan luoda maailmasta hedonistista paratiisia, jossa ihminen tuntisi mahdollisimman paljon mielihyvää ja mahdollisimman vähän tuskaa. Hänen mukaansa luomistyö ei ollut itsetarkoitus, vaan ihmisen kehittymisen lähtökohta. Nykykielellä puhuttaisiin elämänikäisestä oppimisesta. Ireneus sanoo ihmisen luoduksi Jumalan kuvaksi, joka ei ole vielä saavuttanut Jumalan kaltaisuutta. Maailma kaikkine kipuineen ja ongelmineen on paikka, jossa luomisprosessi jatkuu ja ihmisellä on mahdollisuus tulla täydellisemmäksi. Ireneuksen kuvaama kehitys ei voisi tapahtua maailmassa, joka olisi pysyvä paratiisi. Ihmisen henkinen ja hengellinen kehitys edellyttävät sellaista todellisuutta, jossa on todellisen pettymyksen, todellisen surun ja todellisen kärsimyksen mahdollisuus. Rohkeus, mielenlujuus, anteliaisuus, epäitsekkyys ja rakkaus lähimmäiseen ovat moraalisia ominaisuuksia, jotka voivat kehittyä vain itsekkyyden, kovuuden ja vaarojen täyttämässä maailmassa. Tämä maailma ei siis sittenkään ole sovelias paikka ihmisen mielihyvän maksimointiin, mutta juuri siitä syystä se on eräänlainen "sielunahjo", ihmisen henkiseen ja moraaliseen kasvuun sopiva paikka. Meillä ihmisillä on tahdon, valinnan vapaus. Me voimme valita oikean tai väärän, hyvän tai pahan. Koska valitseminen on vaikeata, meille on annettu omatunto, mutta annettu vapaus edellyttää meiltä vastuuta. Se erottaa meidät kaikista muista elollisista olennoista. Pääsiäisen paradoksi on se, että Vapahtajamme kuolema on yht`aikaa sekä maailman pahin että paras teko. Pahin siinä mielessä, että se on Jumalan pojan murha ja paras siinä mielessä, että se on välttämätön meidän muiden pelastumiseksi. Jumalan rakkaus ylittää järjen.