Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Suurin osa hoitaa etäopinnot mallikkaasti, pieni porukka ei malta herätä opiskelemaan – ”Sellaista viestiä on jo tullut, että olisi ihana päästä taas kouluun”

Ahosen Reijo vastaa puhelimeen kotitalon uunia lämmitellessä. Jämsänjoen yhtenäiskoulun sekä Kaipolan ja Juokslahden koulujen kuraattorin toimisto on koronan myötä siirtynyt Jämsänkosken Paljakalle. Myös työnkuva on vaihtunut henkilökohtaisista tapaamisista puhelinsoittoihin ja Wilma-viesteihin. Muutamia oppilaita hän on myös tavannut. Ahosen näkemyksen mukaan suurimmalla osalla oppilaista etäopiskelu on sujunut mallikkaasti. – Sitten on myös oppilaita, joilla on houkutus jäädä aamuisin nukkumaan. Ahosen mukaan nämä ovat kuitenkin samoja oppilaita, joilla on tavallisessa arjessakin haasteellista ottaa vastuuta omista tekemisistään. Tämä näkyy siinä, ettei kouluun tulla ajoissa, eikä kotitehtäviä tehdä. – Valtakunnallisesti on ollut esillä oppilaat, joihin ei saada ollenkaan yhteyttä. Jämsässä ei tällaisia tapauksia ole. Etäarki näyttäisi sujuvan yllättävänkin hyvin Koronan myötä oppilashallintojärjestelmä Wilmaan on tullut käyttöön uusia värejä, joilla opettajat kontrolloivat opiskelua. Siniharmaa väri kertoo, ettei etätehtäviä ole palautettu ja harmaa puolestaan, ettei oppilaaseen ole saatu yhteyttä tunnin alussa. – Joillekin oppilaille on tullut yllätyksenä, että opinnot pitää hoitaa lukujärjestyksen mukaan. Tehtäviä ei tehdä miten sattuu. Luokanvalvojat seuraavat säännöllisesti harmahtavia värejä ja reagoivat niiden määrän lisääntymiseen ottamalla yhteyttä koteihin tai oppilaaseen. Tätä työtä tekee myös Ahonen. – Kaikkiin oppilaisiin reagointi ei auta. Joillakin on taas alun ongelmien ja puuttumisen jälkeen alkanut sujua hyvin. Ahosen vastuulla olevilla kouluilla opiskelee noin 1100 lasta ja nuorta. Käytännössä hän hoitaa vuosittain noin 100 oppilaan asioita. Kuraattorin mielestä reilu kuukausi etäkoulua on sujunut yllättävän hyvin, eikä hänen ratkottavakseen ole tullut isoja uusia tapauksia. – Ei minulle ole tullut montaa uutta asiakasta. Kaikkeahan me emme tietenkään voi tietää mitä tapahtuu kodeissa neljän seinän sisällä tehtaan piippujen varjossa. Eihän se välttämättä helppoa ole, jos vanhemmat ja lapset tekevät töitä ja opintoja kotona, eikä edes harrastuksiin pääse. Yhteistyö toimii kuitenkin normaaliin tapaan. Jos isompaa huolta nousee esiin, ollaan koululta yhteydessä sosiaalitoimeen. Tavallisen arjen arvostus nousee Ahonen on OAJ:n kanssa samoilla linjoilla, ettei tavalliseen koulunkäyntiin kannattaisi siirtyä lukuvuoden kahden viimeisen viikon ajaksi. – En usko, että opintojen tai minkään muunkaan kannalta kahdella viikolla on merkitystä. Enkä usko kaikkien oppilaiden tulevan paikalle, vaikka koulut avattaisiinkin. Parempi, että perinteinen kouluopetus aloitetaan vasta syksyllä kaikessa rauhassa. Sen sijaan tavallisten koulupäivien arvostus nousee etäopintojen myötä. – Sellaista viestiä on jo tullut, että olisi ihana päästä taas kouluun, vaikka siellä joutuukin tekemään töitä ja noudattamaan yhteisiä sääntöjä. Ahonen toivoo, etteivät päättäjät sokaistuisi tulevaisuudessa etäopiskelusta. Henkilökohtainen opetus ja kontakti on kuitenkin ihan eri asia kuin kotona opiskeleminen. – Toivon, ettei asioita pilata samalla tavalla kuin ammatillisella puolella on tehty. Etäopiskelun lisääminen vain kasvattaisi eriarvoistumista, kun osa selviäisi hyvin ja osa ei.