Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Leena Hakkarainen on ollut osa monen lukiolaisen elämää: ”Edelleen tapaan useasti tuttuja kouluelämästä, minulle jäi ihania muistoja työuralta”

Kuka olet? – Olen Leena Hakkarainen . Asun aivan Jämsän keskustassa Annankulmassa. Olen kotoisin Korpilahdelta, mutta kouluni kävin Jyväskylässä. Tulimme Jämsään mieheni työpaikan perässä lähes 60 vuotta sitten. – Työurani tein koulusihteerinä Jämsän lukiossa. Olen ollut sieltä pois nyt noin 20 vuotta. Jämsäläisoppilaat olivat ihania. Viihdyin hirveän hyvin työssäni. Edelleen tapaan useasti tuttuja kouluelämästä. Minulle jäi työuralta ihania muistoja. – En ole koskaan ajatellut, että lähtisin Jämsästä pois. Vuodet ovat kuluneet täällä hyvin. Jämsässä on kaikki tutut paikat ja tutut ihmiset. Mikä Jämsässä on hyvin? – Yleisesti ottaen tykkään pikkukaupungista, enkä ole ikinä viihtynyt isoissa paikoissa. Jämsässä on ihanaa, kun kadulla tulee tuttuja vastaan. – Olen saanut Jämsästä kaikki ne palvelut, joita olen tarvinnut. Jämsässä on kauniita paikkoja. Itse tykkään lenkkeillä Lamminsuon ja Jämsänjoen varrella. On kiva, kun esimerkiksi Lamminsuota on laitettu kuntoon. Mitä kehitettävää Jämsässä on? – Tyhjät liikehuoneistot ovat surullinen näky. Kun saisimme tänne monipuolista tarjontaa, ei kenenkään tarvitsisi lähteä muualle ostoksille. – Himoksen kylpylästä puhutaan paljon. Henkilökohtaisesti se on minulle aivan sama, mutta Jämsän kannalta kylpylä olisi varmasti positiivinen vetovoimatekijä. Himosta voisi kehittää. Himos näkyy katukuvassa etenkin talviaikaan, kun turisteja tulee myös tänne keskustaan.