Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Teatterileiriläiset valmistavat näytelmän viikossa, eivätkä ole nopeasta aikataulusta moksiskaan – ”On kiva haastaa itsensä”

Kun pistää oikein kunnolla tuulemaan, saa lyhyessäkin ajassa aikaiseksi vaikka mitä. Tämän ovat tällä viikolla todistaneet Teatteri Tenhon tiloissa maanantaista saakka koolla olleet teatterileiriläiset. Viikon mittaisen leirin näytelmä laitettiin alulle tiistaina, ja perjantaina se saa jo ensi-iltansa. Unelma kipsissä -näytelmä alkaa Tenhon näyttämöllä kello 17. – Jotain murtuu, paljastaa pääroolissa nähtävä Reino Halttunen salaperäisesti. Leirillä on kaikkiaan kymmenen lasta ja nuorta, joiden ikähaitari kulkee akselilla 10–15 vuotta. Valtaosalla on jo aiempaa kokemusta näyttämöltä, muutamalla nuoresta iästä huolimatta jo useita vuosia. Ei siis ihme, ettei esimerkiksi vuorosanojen opettelu nopealla aikataululla tätä porukkaa hirvitä. – Pitää vain opetella asia kerrallaan, ja kun se on hallussa, siirtyä toiseen, Hilda Harju tiivistää. Ei leiri silti pelkkää näytelmäharjoittelua ole ollut, vaan ohjelmassa on ollut muun muassa ilmaisuharjoituksia. – Kaupungilla käytiin tutkimasta, minkä näköistä porukkaa Jämsässä liikkuu, miten ihmiset kävelevät ja käyttäytyvät. Sitä voidaan sitten hyödyntää omissa rooleissa, Jimi Hietanen kertoo. Tiivis aikataulu ei nuoria haitannut. – Onhan tämä hektistä, mutta on kiva haastaa itsensä, Silja Piirainen sanoo. – Ja kun tästä hommasta tykkää, niin se motivoi harjoittelemaan, Pihla Kettunen jatkaa.