Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Isojärven kansallispuiston sesonki alkoi vilkkaana

Nokialaiset Helena Perkiö ja Minna Sainio istuivat maanantaina Kannuslahden taukopaikalla Isojärven kansallispuistossa. – Tykkäämme tutustua lähiseutujen luontokohteisiin. Isojärvi on kiva paikka, he totesivat eväiden syönnin lomassa. Äiti Perkiö ja tytär Sainio ovat molemmat koronan riskiryhmäläisiä. Luontoon kuitenkin teki mieli kevättä vastaanottamaan, ja sehän on edelleen sallittua kaikille kynnelle kykeneville. Nokialta ei ole heidän mielestään liian pitkä matka Isojärvelle. – Luonnon mahdollisuudet virkistyksen lähteenä nimenomaan korostuvat tänä keväänä, he aprikoivat. Saman asian on todennut Isojärven luontomatkailuyrittäjä Minna Jakosuo , joka avasi take away -palvelun Heretyn kämppäkahvilassa vappuna. Niinhän siinä sitten kävi, että munkit meinasivat loppua kesken kaiken. – Parkkipaikka kävi ahtaaksi ja ihmiset jättivät autot tien varteen. Lauantai oli viime viikonlopun vilkkain päivä, hän kertoo. Tulossa vilkas kesä Jakosuo pyörittää nyt toista kesäkautta Heretyn kahvilaa. Hän ennustaa, että tulossa on huippukesä luontomatkailun saralla, sillä koronarajoitukset lisäävät kotimaan matkailua. – Jo viime kesänä kävijämäärä kansallispuistossa lisääntyi, ja nyt näyttää olevan lähimatkailulle vieläkin enemmän kysyntää. Kevään ensimmäinen sesonkiviikonloppu toi Isojärvelle aivan uusia kävijöitä. – Moni sanoi olevansa täällä ensi kertaa. Paljon oli lähiseutujen mökkiläisiäkin. Luonto vetää puoleensa, mutta kestävätkö kansallispuistojen rahkeet? Erikoissuunnittelija Maija Mikkola Metsähallituksesta kertoo, että metsiin mahtuu väkeä, jos roskaamista ja tulentekoa koskevat pelisäännöt tunnetaan. – Mutta poikkeusaikana pitää olla varovainen jopa luonnon helmassa. Turvavälejä tulee noudattaa, sillä varsinkin suosikkireittien taukopaikoilla on välillä väkeä ruuhkaksi asti. – Suosittelen reppuun sellaisia eväitä, jotka voi nauttia virallisten taukopaikkojen ulkopuolellakin. Poluilta voi vähän poiketa, kunhan muistaa olla jättämättä jälkiä luontoon. Yrittäjä mahdollistaa palvelut Kansallispuistoissa tehdään entistä enemmän yhteistyötä yrittäjien kanssa. Se on Maija Mikkolan mukaan hyvä tapa hoitaa palveluja tilanteessa, jossa valtion resurssit ovat vähentyneet. Karkeasti ottaen Metsähallituksen luontopalvelut huolehtii puistojen rakenteista, ja yrittäjät palveluista. Isojärvelle on ilmestynyt kevättalven aikana uusia viitoituksia ja esteetön keittokatos Kannuslahteen. Inva-puuceekin sinne on rakenteilla. Kannuslahteen pääsee helposti vaikkapa lastenvaunuilla ja pyörätuolillakin. Maastopyöräilijätkin voivat nyt liikkua Isojärvellä. Pyöräilyä varten on merkitty maastoon 16 kilometrin mittainen lenkki. Palvelupuolella Jakosuo puolestaan vuokraa retkeilyvälineitä, kanootteja ja läskipyöriä kahvilanpidon ohella. Heretyssä voi yöpyä tälläkin hetkellä. Lortikan kämpän käyttö ja Luutsaaren lammaspaimenviikot alkavat kesäkuun alussa. – Kannattaa kuitenkin seurata some-tiedotusta. Siellä on ajantasainen tieto tilanteesta. Edit. 7.5. klo 10.36: Täydennetty juttua tiedolla siitä, että Lortikan kämppää voi vuokrata ja Luutsaaren lammaspaimenviikot alkavat kesäkuun alussa.